Tyllerön 1-vuotiskuvat otettiin tänään kotona. Homma oli yllättävän hikistä ja äärettömän hauskaa. Lapsi suorastaan rakasti välkkyviä salamoita ja huomion keskipisteenä olemista. Naurua ei tarvinnut houkutella tai pusertaa, sitä riitti. Veikkaan, että jossain vieraassa studiossa tunnelma olisi saattanut olla karvan verran jäätävämpi.
Hienon pallomekon on mummo tuonut Englannista. Olen siitä vähän kade.
Ennen lapsen saamista en ollut kuullutkaan unipussista. Vaikuttaa siltä, että ei ole kovin moni muukaan. Äitini vaikutti vähän hämmentyneeltä kun kerroin mukulan nukkuvan moisessa kaikki yönsä. Edelliskeväänä Henkkamaukalta ostettu pussi alkaa käydä pieneksi ja yritän epätoivoisesti löytää tilalle uuden. Tähän mennessä kaikki ovat olleet liian pieniä. Netistä löytyi, mutta kitupiikki sisälläni haluaisi päästä halvalla. Huoh.
Mutta miksi unipussi? Vastasyntyneenä beebellä tosiaan oli se moneen kertaan mainittu koliikki. Mukula rauhoittui nukkumaan ainoastaan kapalossa (luojalle kiitos moisesta keksinnöstä!) ja isommaksi tultuaan sille hankittiin unipussi ikään kuin kapalon jatkeeksi. Unipussi on imeväisikäiselle hurjan näppärä yövaate. Yösyöttöjen aikaan ei tarvitse miettiä, että jäätyykö lapsella jalat kun sitä kantaa sängystä pois ja takaisin. Isompi mukula ei taas saa potkittua peittoa pois päältään yöllä, mikä helpottaa yövaatteiden valintaa. En itse pidä jalkaterällisistä pyjamista, sillä ne ovat laminaattilattialla liukkaat. Terättömien kanssa taas pitäisi olla sukat, ellei halua nostaa makuuhuoneen lämpötilaa saunalukemiin. Se peitto kun lentää kuitenkin jonnekin nevadaan jossain vaiheessa. Eli pussi on best.
Mutta mistä, ja vielä mielellään halvalla? Olen haaveillut Kestovaippakaupan Vintage Friends Grobagista, mutta kympin postikulujen jälkeen tuo alkaa olla jo kallis siihen nähden, että malli ei ole aivan optimaalinen. Ihmetyttää nimittäin se, että kuvauksessa sanotaan vetoketjun olevan edessä, mutta kuvan mukaan se on kyllä sivulla… mikä siis on nou nou. Ei enää sivuvetskareita, kiitos. Toisaalta tuo säkki menisi kolmevuotiaallekin vielä, joten siihen suhteutettuna hinta on varsin kohtuullinen. Äh. Vaikeaa.
Nettikauppavinkkejä otetaan vastaan.
Omin käsin syöminen on niin hauskaa, ettei ruoka meinaa enää maistua lusikasta lainkaan. Syöntijälkien siivoojaakin naurattaa, sillä harvoin parsakaalista saa noin paljon riemua (ja erinnäisiä parsanosia) irti. Otaksun, että massatuhosta päätyi osa suuhunkin asti.
Brion kävelyvaunu on osoittautunut painonsa arvoiseksi kultaa. Beebe ei osaa vielä kävellä, mutta vaunuun nojaten matka taittuu kuin leikkiä vaan. Menosuuntakin osataan jo valita itse.
Joka-aamuinen (ja iltainen) puurohetki herättää ylpeyttä. Tyttö osaa syödä itse todella mallikelpoisesti. Lusikka lentää lattialle, kun vatsa on täysi. Äiti kiittää, matto ei.
Kissojen silittäminen muistuttaa jo enemmän hellimistä kuin kidutusta. Hiusten repiminenkin on lähes loppunut.
Tytön sanavarasto on yllättävän laaja. Tuntuu kuin pieneen mieleen jäisi tarran lailla uusia nimityksiä. Isän kello on uusin ihastuksen kohde. Ikkunoiden tähtilamput ovat myös äärimmäisen jänniä, samaten kuin omat varpaat.
Nyt kun vuosi on melkein täynnä, olen ollut huomaavinani merkkejä orastavasta huumorintajusta. Pieni ihminen rakastaa hassuttelua ja höpöilyä. Jotkut ihmistaimet ovat sellaisia vauvasta asti, meidän äkäpussi on hitaasti syttyvä. Iloista joulukuuta varjostaa ainoastaan puhjenneen kakkoshampaan mukanaan tuoma nuha. Ihan ensimmäinen semmoinen. Olen tutustunut ihmeissäni pikkuihmisten flunssalääkkeisiin ja joutunut toteamaan, että jo laitoksella tutuksi tullut nenäfriida ei ollutkaan mikään itse väkerretty patenttiratkaisu niin kuin luulin. Olin uunituoreena äitinä ihan vähän kummissani, kun hoitaja tuli imemään jonkun ihmeen letkun avulla piltin nenää tukkivaa lapsivettä pois… olin kuullut niistäjästä, mutta tuo oli ihan uutta.
Joulua ja synttäreitä odotellessa. Olen jo päättänyt, että tötteröhattu on ainakin saatava. Ja tietysti yksi kynttilä kakkuun.
/elin hiljaiseloa vähän kaiken suhteen. Sama tilanne vallitsee nytkin.
/pukeuduin tasan kahteen mekkoon, yksiin mammasukkiksiin ja xl-kokoisiin lökäpöksyihin. Villakangastakki mahtui ylle loppumetreille asti.
/vartin kävelymatka neuvolaan kesti 35 minuuttia.
/en pystynyt istumaan muuta kuin semimakaavassa asennossa. Maha lähetti kitarisoissa asti tuntuvan potkuryöpyn jos harkitsinkaan ompelua, piirtelyä — tai bloggaamista pöydän ääressä.
/söin ennätyksellisen terveellisesti.
/kärsin viikottaisista nenäverenvuodoista, jotka loppuivat poksahduksen jälkeen kuin seinään.
/kärsin myös yöllisestä närästyksestä. Synnytyskin alkoi närästyskohtauksella.
/kävin Rovaniemellä, mikä tarkoitti koko päivää autossa. Molempiin suuntiin.
/olin jo ihan kypsänä odottamiseen.
/rasvailin mahanahkaa melkoisella pieteetillä.
/sain välillä varsin ikäviä suonenvetokohtauksia.
/maalasin ikkunapajalla ikkunanpokia ja pinnasänkyä pieniä pätkiä kerrallaan. Ennakoivat supistukset alkoivat aina n. tunnin työskentelyn jälkeen. Tuhertelin ikkunapajan seiniin huvikseni myös kissankuvia.
/yritin maalata eläimiä kiviin. Sain aikaan yhden ruman pupun, koska maha ei tykännyt harrastuksestani. (Se istuminen, juu sii…)
/ajattelin synnytystä lähes jatkuvasti.
/välttelin netin synnytyskertomusten lukemista viimeiseen asti. Sitten repsahdin ja kaduin. Itkinkin. Oma synnytys ei onneksi vastannut kauhukuvia millään tavalla.
Nyt noista ajoista tuntuu olevan ikuisuus. Aika ilman Tyttöä tuntuu kaukaiselta ja oudolta. Toisaalta vuosi on mennyt äärettömän nopeasti. Tuntuu, että olen kasvanut niin monessa suhteessa, etten osaa edes määritellä. Pikkuasiat eivät enää ole tärkeitä. Se mitä muut minusta ajattelevat merkitsee – jos mahdollista – vielä vähemmän kuin ennen.
Tuntuu, että olen jotenkin parempi kuin ennen.
… huomannut, että talvessa on hyviäkin puolia. Näihin kuuluu mm. mukulan kyydittäminen pulkassa. Rattaissa penska on aina hipihiljaa, mutta pulkasta kantautuu aina tauoton höpötys.
… naureskellut Tytön laajenevalle “sanavarastolle”. Jokellusrepertuaariin kuuluu mm. mämmämmä, tittittitiititi ja nyt uusimpana jimmijimmimmimi.
… keksinyt, että kymmenkuisetkin pitävät Teletapeista.
… ärsyyntynyt siitä, että läppäristä on nyhdetty sekä k- että p-kirjain irti ja nyt ne toimivat puoliteholla. Asialla kukas muukaan kuin pikku dataaja.
… tehokäyttänyt mekkoja. Tästä voidaan päätellä, että pian siirrytään taas uuteen vaatekokoon.
… ollut aistivinani joko pahenevaa syliriippuvuutta tai eroahdistusta. Lahkeessa roikkuminen on taas hetkeksi pahentunut.
… huomannut satunnaisia irroittautumisia seinistä ja pöydänreunasta. Pian meillä seisotaan ilman tukea.
… pannut merkille, että Tyttö ymmärtää hämmästyttävän paljon puhetta.
… taputtanut, vilkuttanut ja tanssinut urakalla.
… helpottunut siitä, että Tyttö osaa istua kylpyammeessakin jo itse. Kylpysessiot olivat jo hetken aikaa melkoista paini-/akrobatiashowta…
… yrittänyt hitaasti sisäistää, että reilun kuukauden päästä mun pienestä vauvastani saa jo käyttää nimitystä taapero. Toukkavaihe on silloin virallisesti förbi.
Tässä eräs päivä saman katon alle oli majoittunut kolme sukupolvea naisia. Nuorin söi syöttötuolissa puuroa sillä välin kun vanhin päätti pyörähtää pihalla hoitamassa jonkun asian. Kun mummo veti eteisessä turkkia ylleen, heilutti nuorimmainen syöttötuolissa kättään ja sanoi “eiei”.
Hämmästyin, mutta kuittasin tilanteen sattumaksi. Luuloni kuitattiin kuitenkin hetken päästä vääräksi, kun mummo palasi pihalta ja sai taas osakseen vilkutuksen ja eiein.
Onko tämä nyt se kuuluisa ensimmäinen sana 
? Olen oikeasti ihan pihalla. Luulin, että kaikkien lasten ensimmäiset sanat ovat simppeleitä substantiiveja, kuten auto tai vaikkapa kukka niin kuin itselläni.
Hmh. Olisin pannut vaikka pääni pantiksi, että Tytön ensimmäinen sana on kissa.
Kissojen ja beeben yhteiselo on herättänyt kiinnostusta kommenttiboksissa pariinkin otteeseen. Ihan aiheesta, kyseessä ei ole joka kohdaltaan aivan läpihuutojuttu. Omakohtaiset kokemukseni ovat olleet pääasiassa hyviä, mutta pientä harmistustakin joukkoon mahtuu. Huomioita ja näkökulmia, olkaa hyvät.
Oleellisimmat:
Sitten niihin hankalampiin juttuihin. Kissojen välittömät perustarpeet on helppo tyydyttää, mutta on asioita, joihin ei osaa varautua. Brutaalia rehellisyyttä, vassokuu:
Ja sitten on vielä se oleellisin, vaikein ja aikaavievin huomio.
Olen kuullut, että jotkut kissat ovat reagoineet lapsen syntymään häiriökäyttäytymisellä. Meillä ei onneksi ole ilmennyt mitään sellaista, mutta kannattaa varautua siihen, että joku herkkäsieluinen yksilö saattaa kehittää itselleen stressin myötä esimerkiksi merkkailuongelman tai muuttua aggressiiviseksi. Välillä kuulee myös ihmisistä, jotka antavat eläimensä pois tai vievät piikille heti, kun tikkuun ilmestyy kaksi viivaa. Ei liene tarpeen ilmaista, mitä mieltä olen moisesta. Terveistä eläimistä luopuminen on ymmärrettävää ainoastaan silloin, jos niistä on suhteetonta haittaa omistajille tai suoranaista vaaraa vauvalle. Kissat eivät pelkällä olemassaolollaan haittaa normaalielämää, vaikka se hetken olisikin sekaisin. Jos nyt jonkun neuvon voin antaa, niin älkää nyt ainakaan raskaana ollessanne hankkiko uutta lemmikkiä. Siinä on lyhyen ajan sisällä liikaa muutosta kaikille osapuolille.
Parasta kissojen ja lapsen yhteiselossa on pikkuihmisen ja karvahanureiden bondailuhetket. Tyttö ei tiedä mitään hauskempaa kuin kissat, jo pelkkä näiden läsnäolo kirvoittaa monesti iloisen kikatuksen. Kissat puskevat Tytön kasvoja ja Tyttö nauraa räkättää, se on hienoa. Välillä yllätän Tytön halaamasta kissaa ja höpisemästä sille jotain vauvakielellä. Mielestäni on etuoikeus, että lapsi saa kasvaa eläinten kanssa. Se on opettavaista monella tasolla. Kissat ja vauvat sopivat mielestäni vallan mainiosti elämään yhdessä ja ne vähät hankaluudet mitä vastaan tulee, ovat yleensä ohimeneviä. Ensimmäinen vuosi lienee rankin kaikkien osapuolten kannalta.
Loppukaneetiksi kiteytys elävästä elämästä: eräs vanhempi työkaverini kysyi kerran, että mitäs kissoille sitten tapahtuu kun tulee vauva. Vastasin frouvalle viileästi, että sitten pitää panna vauva pihalle koppiin. Idioottikysymykseen arvoisensa vastaus.
Gnnh. Vuosisadan lentsu vaivaa ja olo on kuin pystyyn nostetulla madolla. Pitäisi päivittää toistakin blogia joskus, mutta tätä on helpompi. Saa vain päästellä ajatuksia ilman erityistä jäsentelyä.Vapauttavaa.
Meillä tapahtuu taas. Juuri kun opittiin nukkumaan, alettiin tehdä hampaita (tällä kertaa ihan oikeasti – jo oli aikakin). Kaappiin on hankittu nestemäistä Panadolia, jota on yöllä naukkailtu pahimpaan juilimiseen. Surkeinkin itku vääntyy hymyksi, kun saa maistella imelän tuoksuista litkua. Alaleukaa koristaa jo varsin terävä pikku piraijahammas. Seuraava on ilmeisesti työn alla, sillä yöt ovat taas katkonaisia. Viime yönä poru kesti kaksi tuntia, mikä ei niin hirveästi naurattanut kuumehuuruista allekirjoittanutta. Onneksi nyt voi vuorotella Miehen kanssa, yöimetysten aikaan oli eri asia. Ja onneksi beebe on säästynyt lentsuilta, kiitän siitä äidinmaidon ihmeellistä vaikutusta. Pelottelivat neuvolassa, että Tyttö saattaa hyvinkin pukata kaikki etuhampaat kerralla kun niiden tekoa on näin pitkään pantattu. Oh joy.
Välillä tuntuu epäreilulta, että “kaikkien muiden” vauvat ovat rauhallisuuden perikuvia. Toisaalta taas tuntuu kummalliselta, että on vauvoja, jotka vain möllöttävät rattaissa hiljaa eivätkä heilu jatkuvasti puolelta toiselle kuin tuulimyllyt. Tyttö tuntee ja tekee kaiken sata lasissa. Pikku virvatuli. Olisi ollut todellinen shokki, jos hampaiden tulo ei olisi aiheuttanut reaktioita. Näin sen vain pitää mennä. Eikä varmasti muutu jatkossakaan.
Itse asiassa ihan hyvä niin. Mutta toivottavasti ensi yönä säästytään joko kuumeelta tai huudolta. Kahta tämmöistä yövuoroa ei oikein jaksaisi perätysten.
Olen viime aikoina kokenut lukuisia hämmennyksen hetkiä. Tuo pikkutoukka, joka oli vielä muutamia kuukausia sitten pelkkä sylissä makaava möykky, on veljeäni lainatakseni nyt ihan oikea ihminen. Se osaa ja ymmärtää aivan valtavasti asioita, enkä mä pysy perässä ollenkaan. Se konttaa, seisoo, istuu ja rymyää. Se tietää mikä on kissa ja miten sitä silitetään. Se tietää mitä hiusharjalla tehdään ja osaa viedä itse lusikan suuhun. Se tanssii (=hytkyy) kun musiikki soi ja hyräilee mukana. Se osaa laittaa digiboksin pois päältä strategisella hetkellä. Se ymmärtää myös sanan ei, vaikka esittääkin sen suhteen puupäätä.
Se ei oikeastaan olekaan mikään se, vaan hän. Ihan oikea pieni hän.
Ja mikä mahtavinta, hän osaa – vihdoin ja viimein – nukkua yönsä heräämättä.