Kaukokaipuu ja vanhoja kuvia

Published on 04/06/2012 in tien päällä. 0 Comments

Oih voih. Matkakuume.

Parin vuoden takaiset asuntoautolla ympäri Eurooppaa -kuvat pukkasivat silmille kun selasin kuva-arkistoa. Kirjoitin matkasta tuolloin pientä reportaasia vanhan blogin puolelle, mutta juttu tyssäsi muistaakseni Hollantiin, vaikka asiaa olisi ollut vielä vaikka kuinka. Raskauden “riemut” veivät tuolloin voiton bloggaamisesta. (Iso vatsa ehkä näyttää sympaattiselta, mutta tuntuu kaikkea muuta kuin siltä.)

Wanhojahan nämä jo ovat, osa jopa kerran nähtyjä, mutta julkaisenpa silti. Kuvista ei vielä huomaa meikäläisen orastavaa vauvamahaa, mutta jälkikasvu oli globaali maailmanmatkaaja jo ennen syntymäänsä.

(Pahoittelut tuosta älyrumasta copy-merkistä. Korjaan sen seuraaviin kuviin… ärh.)

Amster-dam-dum-di-dam:

Kukkiablommor ♥

Bloggaaja shoppaa Mangossa Rijksmuseumin pussi kyynärtaipeessa.

Siis sydän. Kertaa miljoona. Saanksmääki muuttaa Amstelin varrelle paattiin?

Leikin rautatieasemalla katumuoti(sala)kuvaajaa.

En periaatteessa niin arvosta “pakollisten” turistirysien kiertämistä, vaan tykkään kulkea omia polkujani. En esimerkiksi ole koskaan nähnyt Big Beniä, vaikka olen käynyt Lontoossa x kertaa. Mieluummin istun vaikka pubissa tai kierrän pikkukatuja ja imen itseeni tunnelmia kuin pöllötän kivikasalla joka näyttää tismalleen samalta kuin matkaesitteen valokuvissa. Rijksmuseumiin sai jonottaa, mutta Rembrandtit olivat onneksi sen arvoisia:

Leirintäalueelle menevä kävelytie oli sangen persoonallinen, kuten itse leirintäaluekin. Siellä eleli kanoja ja vuohia sopusoinnussa hippien kanssa. Paikan keskusaukiolla oli jättimäinen Buddha-patsas. Piisändlööv.

Seuraava etappi Dover-Calais autolautta. Kokemus sinänsä. Tunnin matkaankin voi ympätä sekopäistä shoppaamista, tai tässä tapauksessa sen vierestä seuraamista. Ihmiset.

Doverista tuli jostain syystä hirveät Hercule Poirot-vibat :D. Siellä emme ehtineet kauaa vanheta, vaan etsiydyimme jälleen leirintäalueelle. En muista paikan nimeä, mutta siellä oli aivan mahtava ranta. Auringonlasku ja leijanlennättäjät tekivät ainakin yhden valokuvaajan oikein onnelliseksi. Muutenkin musta tuntui siltä, että olisin voinut jäädä asumaan tuonne. Englannin rannoissa on jotenkin maaginen tunnelma. Siellä haisee joka paikassa historia.

To be continued taas kahden vuoden päästä ;D. Ei vais. Lontookuvia ajattelin vielä lykätä eetteriin.

Tykkään
6

Tulin, näin, söin

Published on 04/01/2012 in camera obscura and tien päällä. 6 Comments

Viime kuun alussa kävin Tampereella vuorokauden mittaisella pikapyrähdyksellä. Voisi oikeastaan ehkä tarkentaa, että kävin Tampereella ja söin. Sitten vaihdoin ravintolaa ja söin vähän lisää. Muutama syömisen arvoinen paikka jäi vielä tesmaamatta, joten tekemistä riittänee myös ensi kerralle ;).

Hotelli Ilves oli hyvä mesta. Näköalat toiseksi ylimmästä kerroksesta kelpasivat, ja ovela 20 euron lisähinta hetivalmiista spessuhuoneesta ei kirveltänyt ollenkaan. (“Voi, tää teidän huone on valmis vasta kello x, mutta täs ois tämmönen hetivalmis spessuhuone…” Juujuu, whatevö.) Oli aamutossua, puolukkashampoota ja kylpytakkia. Ja mustaamakkaraa aamupalalla, ettei ähky vain hellittäisi missään vaiheessa. I approves.

(Tamperelaismiehillä on oletettavasti isot päät, paksut pohkeet ja Napakymppi-kapula käteen integroituna. Kewl.)

Ensi töiksi vedimme Marusekissa lounassushit. (Saattaa olla, että lankesin tässä erään tamperelaisbloggaajan propagandaan… heh heh :D) Oli hyvää, raikasta, ihanaa ja röyh. Sieltä Tuulensuuhun ja käteen maistuva olunen. Sieltä Stokkan Herkun kautta kierien hotellille ja sieltä taas vyöryen illalla Plevnaan.

Jättimäisen maksapihvin* aiheuttamaa tainnutustilaa hyväksikäyttäen mut raahattiin syöminkien jälkeen spektaakkeliin  nimeltä Ale-baari. Olin aika äkeissäni kun viimein sain ryittyä kolesterolit liikkeelle aivotoiminnan tieltä. Siis te toitte mut mihin? Halpaa kaljaa, I geddit, mutta tanssilattialla heiluu pari blingbling-länttifarkkuja Sin with Sebastianin tahtiin. Just shoot me. (Ironiaa. Paikassa on kuulemma ammuskeltu joskus. Taisin todeta, että nou shit, vähemmästäkin iskee trigger happy.)

Ja se vessa. Trauma. Trau-ma.

Koin suoranaisen henkisen ylösnousemuksen, katarsiksen ja positiivisen paskahalvauksen, kun paikallinen Tampere-oppaamme ohjasti  meidät bar punaniskasta Cafe Europaan. Ne kalusteet, se sisustus. Ei vessassa kiemurtelevaa oksunkäryä tai koomasilmäisiä teinejä, ei 15 vuotta vanhaa eurohumppaa ja Crazy Agen farkkuja.

Lasi punkkua ja taivas. Keskiluokkainen, kolmikymppisyyden runtelema ja pilalle hemmoteltu sieluni suorastaan suli kiinni siihen sametilla verhottuun tyylihuonekalusohvaan.

Hotellit, ne vasta on vekkuleita. On bloggaajayhteensopivat hissinovet ja jääpala-automaatteja käytävillä. Sitten niin.

Pullasorsaa naurattaa kun saa katsella muita alaspäin.

Seuraavana aamuna harrastin hotellilla yritteliäästi aamupalabuffet-tetristä ja yritin mahduttaa ainakin yhden joka sorttia voipuneeseen vatsaparkaani. Pari tuntia myöhemmin oli ns. “ehottomasti” tankattava huikean pitkää junamatkaa varten ja tsekattava Roastin muonatarjoilut. Maistui. Midinetti antaa Tampereen syöttö- ja juottoloille (yhtä lukuunottamatta) täyden kympin.

Että eat you later, manse. Ail pi päk.

 

* Tampere tekee ihmiselle kummia. Mä en syö maksaa. En ainakaan ravintolassa. Mutta oli kuulkaa hyvää ja sitä oli paljon! En syö kyllä mustaamakkaraakaan, ikinä, joten kai tossa Ilveksen vesijohtovedessä on jotain epäilyttävää.

 

Ps. Uusi banneri! Ei oo todellista! Aploodit! Torvisoittokunta! Jesus Christ on a stick!

Tykkään
9

Voi gurmee yhen kerran

Published on 03/26/2012 in smells like sarkasmi. 0 Comments

Löytyipä taas arkistosta eräs viime vuonna rustattu tekele. Jostain syystä jotkut löpinät jäävät välillä (ehkä silkkaa tyhjänpäiväisyyttään… ;D?) julkaisematta  ja katoavat luonnoskansion pohjalle. Välillä niihin törmää, mutta ajankohta saattaa esimerkiksi keskikesällä olla vähän kehno talviajan jutuille. Ehkä aika olisi nyt kypsä… :)?

 

“19.2.2011

Niille, jotka ovat blogia kauemmin lukeneet, on ehkä käynyt ilmi allekirjoittaneen ja erinnäisten ajoneuvojen tietyntyyppinen yhteensopimattomuus. Viime vuonna jumitin kieseineni liikenteenjakajan lumikinoksessa, tänä vuonna olen testannut erään parkkihallin tolpan kantavuutta ja todennut, että ollakseen näkymätön, se oli aika kestävä.

Ja sitten on vielä tämänpäiväinen luova roskankeruutoiminta.

Ajelin huoletonna, nollat taulussa kohtuullista ylinopeutta (…) jonkun sinisen koslan perässä, kun yhtäkkiä edelläajava putkautti renkaidensa välistä jotain epämääräisen kantikasta keskelle ajoväylää. En ehtinyt reagoida asiaan muuten kuin tähtäämällä koslan muniman yllätyksen renkaiden väliin ja toivomalla, että armas minivankkurini Jari Jartsa Jarppulainen ei ottaisi kovin pahasti osumaa ylläristä.

*klopsksssshhhhhhhhhhhhh*

Oho.

Olin tässä vaiheessa otaksunut, että koska Teh Sininen Koslakin ajoi kantikkaan yllätyksen päältä, sen täytyi olla jotain yliajokelpoista ja pehmeää. Otaksuin väärin. Lyhytjalkainen Jartsa-parka kaappasi yllärin eturenkaidensa väliin ja pakotti tekemään taktisen pysähdyksen läheiselle bussipysäkille.

Könysin kauhukuvat silmissä vilkkuen ulos autosta ja kumarruin kurkistamaan sen alle. Vastaan katsoi pahvinen kissannaama jostain saakelin whiskaspaketista. Päässä napsui. Yritin repiä pakettia pois auton alta, tuloksetta. Kiersin puolelta toiselle ja konttailin polvet ravassa ympäriinsä auton vieressä. Vihdoin loota irtosi verisuonet poksauttavan repimisen ja raastamisen jälkeen. Kaiken konttailun ja muun hauskan jälkeen odotin boksista paljastuvaksi vähintäänkin kultaharkkoja tai Monkin lahjakortteja, mutta ei. Se pirun lodju oli täynnä niitä pikkuruisia, tyhjiä kissanruokagourmetvuokia ja -pöniköitä, joiden kannessa on valkoinen kuonoton kissa. Argh.

Kissat ovat mulle myönnettävästi top vitosessa maailman ihanimmat asiat -listalla, mutta silti. Otin asian henkilökohtaisena pottuiluna kohtalolta ja paiskasin lootan penkereelle.

Viekää roskanne roskiin, perkele.

(Ja ennen kuin joku mainitsee asiasta, niin ei, ei käynyt pienessä turhautuneessa mielessäkään ottaa sitä silliltä käryävää, kuraista lootaa kyytiin, lajitella metalleja erikseen ja viedä roskiin. Jesus might have done it, mutta minä en.)”

Tykkään
18

Päivän kiva…

Published on 03/23/2012 in camera obscura and shopattua. 4 Comments

… on Lindexin uusi Holly&Whyte- mekko. Hii-ohoi, sanoi Midi ja näytti suomenruotsalaiselta.

Häpeämätöntä ostomaterialismi-ihkutusta: siinä on taskut, mukava laadukkaan oloinen materiaali ja se haisee kesältä enemmän kuin pelloille leviteltävä pas… vastaleikattu ruoho.

Oikeasti ne taskutkin jo riittävät. Niihin voi jemmata työpaivän ajaksi karkkia.

Miinuspuolena koko. Innokkaat muotihampsterit olivat vieneet sen sopivan koon rekiltä kokonaan, mulle jäi käteen kolttu, joka pitää kaventaa. (On meinaan vähän lörppö malli.) Mutta as they always say, sillon on vasta kiva vaate kun sitä jaksaa kotona vielä korjaillakin. Too right.

Kuvien määrä lienee överi suhteessa aivan tavalliseen mekkoon. Syytän asiasta uutta näyttöä, jolla kaikki vain näyttää niin kauniilta ja skarpilta. (Tai vaihtoehtoisesti puhkikäsitellyltä, niin kuin aika moni tämän blogin kuva näytti, mhöhöhö…)

Mutta se on nyt perjantai arvon murmelit. Pukeutukaa raitoihin ja leikkikää suomenruotsalaista tai ranskalaista. Ja syökää karkkia, se on hyvää.

Tykkään
7

Jalat maassa

Published on 03/20/2012 in blogi and camera obscura. 4 Comments

Pihalla on luistinrata. Lumi sulaa viimein, enkä voi välttää tuntemasta sadistista riemua asian vuoksi. Tuijottelen joka päivä keittiön ikkunan edessä olevaa kinosta pahanilkinen katse silmissä ja nautin, miten se valkoinen ällökekasa muuttuu pikkuhiljaa harmaammaksi, roskaisammaksi ja rokonarpisemmaksi. Pian se on kokonaan poissa, eikä kenellekään tule ikävä. Tämän hetken kauneimpiin ääniin kuuluu sulavasta lumesta kuuluva rasahtelu.

Ihan kulman takana ovat ne ajat jolloin saan taas ulista siitä, miten on liian kuuma, mutta ei vielä. Sitä ennen saa nauttia jalkojen alla rahisevasta hiekasta ja kevätkengistä, joiden kaipuu iski valtavana kun törmäsin toissasyksynä otettuihin kenkäotoksiin. Sanotaan, että ensimmäiseksi uudella kameralla kuvataan yleensä omia jalkoja. Mun tapauksessa näin tehdään aina välillä muutenkin. Näköjään.

(Kuvissa  esiintyy tyyppiesimerkki aasista, joka pukee ohuet nahkakengät jalkaansa ja tepastelee niillä ympäri märkää nurmea. Älkää tehkö kuten minä, säälikää kenkiänne.)

Sovitaan, että nuo mahtavan symboliset tässä seison-otokset kuvaavat myös sitä matkaa, minkä olen bloggaajana tehnyt. Noin viikko sitten nimittäin tuli täyteen neljä vuotta blogittelua. Läpsyt sille. Parempi neljä vuotta tyhjää hölinää kuin pyy pipossa. Tai tupsu kourassa. Tai jotain :D.

(Lääkkeet.)

 
Tykkään
12