Archive for the 'smells like sarkasmi' Category

Page 2 of 5

Torstain akuutti telkkariviha

Published on 03/08/2012 in smells like sarkasmi. 14 Comments

Muistan lapsuuden telkkaritarjonnasta maijamehiläisten ja tohtorisykeröjen lisäksi aika vähän. Muistikuviani varjostaa nimittäin fataalisti eräs tuon aikakauden hittiohjelmabuumi: tietovisailut. Megavisa ja Onnenpyörä for teh win. Jos nykyään telkkari tuuttaa tositeeveetä, niin 80–90-luvuilla rakastettiin istua studioyleisön edessä vastaamassa typeriin kysymyksiin tai muuten vain arvuutella sitä sun tätä. Onkos se nyt opossumin pikkuvarvas joka sieltä ruudun alta paljastui, hmmm? (Olen niin traagisen vanha että muistan Ruutuässänkin…)

(Kuva:Wikipedia)

Onneksi nykyään on kaikki niin paljon paremmin. Paskojen visailujen sijaan saamme nauttia kaikenlaisesta muusta kivasta.

On mm.

1. Ruokaohjelmia. Ja vähän lisää ruokaohjelmia. On lahjattomien törppöjen kilparuoanlaitantaa, kurmeeruokaohjelmia ja ihan tavallisten potunsyöjien ohjelmia. On ruokaohjelmia joissa vedetään enemmän viinaa kuin ruokaa ja ohjelmia, joissa matkataan ympäri maailmaa muka tekemässä ruokaa ja vedetään viinaa siinä sivussa. Mä vihaan ruokaohjelmia enemmän kuin Sikkeä, mega-Marikaa ja Linkin Parkia yhteensä. Jos helvetti on olemassa, kaikki kolme pyörittävät siellä yhteistä ruokaohjelmaa 24/7.

(Koko ruokaohjelman käsite on oikeastaan aika absurdi. Ne keitoksethan saattaa maistua ties mille jakinpaskalle, mutta kun ei sitä voi teeveen kautta tietää.)

2. Sisustusohjelmia. Voi kuttu, vattu ja pari muuta eufemismia. Isot läpsyt ainakin Pientä pintaremonttia-spektaakkelille, siinäpä vasta ohjelmaformaatti. Hei, me muutetaan pois, therefore let’s remontoidaan. What? Why?! Miten ois rempata silloin kun saa vielä itsekin nauttia työnsä hedelmistä? Ja millä logiikalla kämpän tulevalla omistajalla olisi yhtään sama sisustusmaku kuin sulla, häh? Jotkut meistä ostaa asuntoja, ei kivan värisiä seiniä.

Ja se saakelin Kentsu, mä en pysty katsomaan sitä kun pelkään koko ajan että sen naama tipahtaa. (Arvatkaapa muuten koska olen katsonut salkkareita viimeksi? Kaksinumeroinen luku.)

3. Koto, Ratula ja kaikki muu harkkijohdannainen. Aivotonta maalaisromantiikan hajuista paskartelua ja vielä ruoanlaittokin ohjelmaan integroituna. Just shoot me.

4. Koirankoulutusohjelmia. Ennen hetkellistä kotiäitiyttä mä en ollut edes tietoinen tästä uudesta hienovaraisesta aamupäivän kidutusmuodosta. Kun mein Musti on nii himoläski ja sille on pakko antaa kakkua ku se on niin söpö. Saatana. Vähempikin ajaa takaisin töihin.

5. Kaikki kilpaulinakilpailut. Eivät uppoa enää edes myötähäpeän ja sormellaosoittelun varjolla. Jos joku noubadi laulaa telkkarissa kanava vaihtuu asap, kyselemättä.

Mutta arvatkaa mitä mä haluaisin katsella telkkarista, mitä ohjelmia mun on oikeesti ikävä? Tietokilpailuja. Ylen tietokilpailuja. Viiden pisteen vihje ja sitä rataa. Huoh. Mun nippelitiedolla ja sivistyssanoilla ravittu sieluni itkee, kun se ei pääse pätemään.

Niisk.

Ps. Tuo Onnenpyörä-kuva vaivaa mua. Argh.

Tykkään
17

Rauhoittumisen vaikeus

Published on 02/29/2012 in smells like sarkasmi. 2 Comments

Voi tuskuus. (Midinetin itekeksimät sanat osa ÖÄZ.) Sanokaa nyt joku, että maailmassa on muitakin kaltaisiani.

Olen perusluonteeltani ihan tavallisen rauhallinen ja lunki möllöttäjä. Kaikki rentous ja velttous kuitenkin katoavat kuin flatus saharaan heti, kun työnnän kärsäni kaupungin hälinään. Ihmisvilinässä muutun välittömästi hikikiireiseksi, silmämunat soikeana puksuttavaksi kassiresiiinaksi, jonka ainoa tavoite on kiertää kaikki keskustan kaupat läpi noin puolessa minuutissa. Rinksalla ollessani en kuule enkä näe mitään tai ketään. Olen melko monituista kertaa saanut pyytää anteeksi kavereilta, jotka ovat tyyliin seisseet varpaillani ja sanoneet moi, ja olen vain jatkanut kuurosokeana matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Naamapalmu, big time.

Se on oikeasti noloa. Ja teen sitä koko ajan. En keksi siihen muuta syytä kuin kaikkitännehetimulle-kärsimättömyyden. Mulla on kiire. Kiirekiirekiire. On pakko löytää jotain nopeasti, pois alta, juna tulee. Nettikaupat on ihania, koska niissä ei tarvitse lärätä rekkejä ja hikoilla sovituskopissa. Riittää kun heiluttaa hiirikättä. Eikä tarvitse pelätä, että törmää tuttuun jota ei huomaa moikata.

Jos yritän heittäytyä päinvastaiseksi ja laahustaa eteenpäin raaauhallisesti puluja ruokkien ja mummeleille hymyillen, huomaan kuun nousevan taivaalle ennen kuin olen saanut ensimmäistäkään asiaa toimitettua. Sen lisäksi muutun välittömästi dorkamagneetiksi, joka mustan aukon lailla imee itseensä kaiken feissareista puluihin ja juoppoihin. (Omistin muuten vielä hetki sitten oikean dorkamagneettitakin. Se oli pieni, söpö ja vaaleanpunainen. Se päällä ei kertakaikkiaan saanut olla rauhassa. Myin sen kirpparilla ja olen aika varma, että paraikaa joku onneton sielu ihmettelee päänsä puhki, miksi kannoilla huojuu alituiseen hyväntahtoinen mutta ärsyttävä spurguzombien ja feissarien armeija.)

Ongelma piilee ihmissokeuden lisäksi siinä, että olen shoppailureissujen jälkeen aivan näännyksissä. Pidän niin hirvittävää kiirettä, että jo puolessatoista tunnissa olen aivan katki. Asiaa ei yhtään auta piheys, joka pistää hoitamaan asiat ilmaisen parkkitunnin sisään tai siinä ajassa, mitä bussin vaihtolippu antaa myöten.

Dear Eki, miten tehdä shoppailusta taas mukavaa? Äidille en kerro ja lääkäriin en mene.

 

Tykkään
11

Grrr, sanoi pantteri

Published on 02/02/2012 in smells like sarkasmi and vaatteet. 0 Comments

Rakennekynsipostaus odottelee vielä hetken tekijäänsä, dum-di-dum. Huvittaa kuitenkin katkaista tämä hiljaisuus jollain, joten ajattelin jakaa kanssanne uusimman obsessioni.

Nämä.

Ei saa nauraa.

Siis miksi mä haluan nuo? Ne ovat epämääräisen punaiset (jäk), niissä on panttereita (jäk), ja ne ovat… kirjavat. Jäk. (Ja nuo kengät ovat oikein tuplajäk, brhh.)  Kaiken järjen ja logiikan mukaan mun pitäisi, ei edes vihata, vaan suhtautua äärimmäisen välinpitämättömästi näihin. Mutta nöhöy, sen sijaan huomaan bongaavani sieltä täältä linnunkakankirjavia farmarihousuja ja viikaavani niitä mielessäni hellin käsin vaatekaapin hyllylle. Aivan erityisesti näen vaatekaapin hyllyllä kirmaavan villin rivin pieniä panttereita. Koppotikoppoti vain. Tai siis whatever ääntä pantterit nyt pitävätkin.

Siis kuvitelkaa nyt. Moposaappaat, pantterit, ja jokin jäntevärakenteinen musta yläosa. Eikö kuulostakin ihan kaikin tavoin järkevältä? Jos ei panttereita, niin mites sitten sinisiä ruusuja? Anyone? Mä voisin ottaa.

Lopunkin uskottavuuden ( jaa minkä?) menetyksen uhalla paljastan, että katselen viipyvin silmin myös näitä. I shit you not. Järjen valo ei onneksi ole himmennyt niin paljoa, että oikeasti vakavissani edes harkitsisin moisia. Mutta niissä on kukkia. Ja ne ovat niin iloiset. Kattokaa nyt, kiinanruusuja, kolibreja, nallekarhuja, menninkäisiä ja tui tui. Aaaawwwww. Ei mitenkään voisi olla alati kärttyinen jos omistais tommoiset. Sen takia jätän ne kauppaan.

Kaikki kuvat tarjosi www.asos.com.

Ja nyt lääkkeet.

Tykkään
11

Kuin kaksi paitaa

Published on 01/13/2012 in camera obscura, shopattua, smells like sarkasmi and vaatteet. 0 Comments

Kuvailin huvikseni COSin ostoksiani. Musta paita on nähty jo, beige odottelee pukeutumisinspiraatiota.

Pidän aika paljon siitä tavasta, millä COS kommunikoi asiakkaan kanssa. Markkinoinnissa käytetään paljon tekstejä. Vaatteet on viikattu siististi pusseihin, joissa lukee pitkät pätkät tarinaa siitä, miten olemme juuri sinun etuasi ajatellen pakanneet tämän juuri näin, ja että palautathan vaatteen tässä samassa pussissa, sillä se säästää luontoa. Ja niin edelleen. Kaulakorussa oli pikkuruinen  lappu, jossa oli teksti I’m real leather ja kangaspussin tekstin tiedättekin jo.

On kuin jokin näkymätön, välittävä persoona pitäisi huolta juuri minusta.

Tulee sellainen tosi spessu olo ♥.

 

Tykkään
3

Top vitonen

Published on 09/30/2011 in jotain muuta, päivän pukineet and smells like sarkasmi. 2 Comments

Tämän päivän top vitonen satunnaisessa järjestyksessä:

(Eli toisin sanoen koneelta löytyi epämääräinen läjä kategorisoimatonta silppua.)

1. Oliivisaippua. Tuoksuu juuri oikealla tavalla saippualle, eikä edes kuivata ihoa. Saatu Kreikasta tuliaisina.

2. Päivän asu. Juuri sopivan epätarkkana, oudosti rajautuneena asianmukaisen nolona kaikin tavoin. Mutta mä sentään yritin! (Silkkipaita Asos ja byysat Seppälä.)

3. Tuliset jutut. Blairs’in habanerosipukat ovat supertulisia ja äärimmäisen addiktoivia. Poppamiehen napalmivatut (joita purkin kannessa luonnehditaan lempeiksi, god knows why) ovat sitä luokkaa, että niitä kannattaa syödä vain yksi. Tai jos herkkävatsainen haluaa jännitystä seuraavaan päivään, kannattaa vetää koko purkki. Tai kaksi. Vattua, siis.

Tilasin sitten 14 säkkiä kun arvelin ettei vähempi riittäisi.

Lempeä my ass.

4. Lindexin rinkulahuivi. Sopivasti inkaa ja meininkiä. Istuu kuin humppa hanuriin.

5. Eminemikarkit. Pähkinöillä. Vain paatuneet kerettiläiset syövät niitä sieluttomia versioita.

 

Päivän party pooper puolestaan oli BonBonin camouflage hämäys- niminen karkkipussi. Paskan nimen lisäksi sisältö oli myös enemmän tai vähemmän hämäävästi paskaa. Olisi pitänyt uskoa nimeä. Pahat karkit ovat vähän kuin Linkin Park ja vähäsuolaiset sipsit. Niistä tulee vihaiseksi.

Tykkään
9