Archive for the 'second chance' Category

Second Chancen nettikauppa on auki

Iloisia uutisia herkkien painokuvioiden ja mutkattomien, arkeen ja juhlaan käyvien vaatteiden ja asusteiden ystäville! Ekologista muotia vaateteollisuuden ylijäämämateriaaleista tuottava Second Chance on avannut tänään uutukaisen nettikauppansa osoitteessa www.secondchance.fi. Myynnissä on tämän syksyn Yöperhosia-malliston lisäksi sarjaan kuuluvia laukkuja ja pussukoita, tai niin kuin Maija Mirkka itse ihanasti sanovat – asessuaareja.

Jos tuotteita pitäisi kuvata muutamalla sanalla, niin sanoisin että ne ovat ennen muuta helposti lähestyttäviä. Mukavaa, väljää, tyttömäistä ja silti pelkistettyä. Vaatteiden kantavana ideana on kerrostaminen, mikä sopiikin talven pakkasiin. Mekkoja ja tunikoita löytyy monenmuotoiseen vartaloon, mutta yhteistä niille kaikille on alleviivaamaton naisellisuus.

Tuotteista omiksi suosikeiksini nousivat legginssit, joissa on ajatusta. Yllätyin vähän itsekin, sillä olen ollut leggareihin yleisesti ottaen melko kyllästynyt jo pidemmän aikaa. Viehätyin kuitenkin todella paljon orgaanisen perhoskuosin monitulkintaisuudesta – ja noista nilkkojen rypytysnauhoista! Mekkopuolella ihastusta herätti kauan kadoksissa olleen venepääntien paluu, sitä ei nimittäin turhan usein vaatteissa näe ja se jos mikä on sääli. Kolmas suosikki oli niin ikään yllättäen rusetilla koristettu peruspaita. Pikku jujuilla varustettuja perusvaatteita ei voi koskaan olla liikaa, varsinkaan allekirjoittaneen kaapissa, jossa niistä on krooninen huutava pula :D.

Kaikki kuvat lainattu osoitteesta www.secondchance.fi

Tykkään
12

Second Chance CPH-Visionin muotimessuilla

Hei muruset! Tässäpä teille lomavinkki numero 1 elokuun varalle: ottakaa auto, jalat tai maitokärry allenne ja lähtekää ihanaan Köpikseen. Kaupunki on yhtäaikaa eurooppalainen ja pohjoismaalainen, iso ja pieni, kiinnostava ja …erittäin kiinnostava. Jos olisin rikas ja riippumaton muuttaisin Köpikseen ikiomalle asuntolaivalle, jonka kannella säilöisin polkupyörää ja itseviljeltyjä purkkiyrttejä. Samalla saattaisin kipaista CPH-Visionin messuilla muotiviikkojen aikaan ihmettelemässä Second Chancen uusimpia mallistokuulumisia ja ryöstää mukaani kaikki ihanuudet. Eikä tarvitsisi edes kuokkia, sillä minut – itse asiassa meidät kaikki – on kutsuttu!

*klikkaa kuva isommaksi*

Muista aiheista sen verran, että olen juuri palannut kotiin kesälomareissuilta ja koin pienimuotoisen järkytyksen tajuttuani, että kokonainen kuukausi on hulahtanut aivan kertakaikkisen huomaamatta ohi. Postausaiheita olisi ähkyyn asti, mutta en uskalla luvata mitään. Kulunut neliviikkoinen on opettanut, että lomalla on ilmeisesti ihan suosiolla heittäydyttävä limboon ilman suunnitelmia.

Parasta on kuitenkin se, että vielä on kesää jäljellä.

(Oli ihan pakko siteerata tuota kaikkeuden kammottavinta renkutusta. Anteeksi ;D)

Tykkään
6

Pitsiä, kukkaa, ihanaa!

En ole koko kolmivuotisen bloggailu-uran aikana esitellyt täällä kertaakaan blogin kautta ilmaiseksi saatuja tavaroita. Siihen on syynsä. Ihan ensi alkuun se postilaatikosta tunkeva materia nimittäin hämmensi. Fiilis oli vähän sellainen, että näistä olisi nyt varmaan pakko kirjoittaa jotain, jos meinaa saada lisää ilmaista tavaraa. Yritin kerran, mutta päädyin tuhoamaan koko tekstin. Homma tuntui jotenkin tosi halvalta. Päätin silloin, että en kirjoita koskaan mistään “ihan kivasta”, vaan asioista joista oikeasti pidän ja ja joita pidän arvokkaina. Ystävät kalliit, tuo ihmeen päivä on koittanut :D. Postilaatikossa odotti ihana yllätys noin kuukausi sitten (tästä piti kirjoittaa jo aikaa sitten, mutta lapsiperheessä aika harppoo niin, ettei sitä tajua), ja olen odotellut sopivaa ajankohtaa kuvien ottamiselle ja tekstin näpyttämiselle.

Second Chancen Maija ja Mirkka muistivat minua ihanalla pussukalla, jonka kuosit ja muodot iskevät suoraan hermoon. Olette varmasti huomanneet, että täällä on viime aikoina vilissyt ainakin sisustusjutuissa paljon mummotyynyjä ja pitsiliinoja. Mikään ei siis voisi olla osuvampaa kuin lähettää mummojuttuihin hurahtaneelle pitsiliinalla ja kukkavuorella koristeltu meikkipussukka :D! Ja petroolin sävykin on aivan täydellinen, ei yhtään sellainen perinteinen ketjuliikkeiden suosima tunkkaisenvihervä.

Osuvaksi homman tekee myös se, että kylppärin pöytää koristava (lue: rumentava) meikkikori saa tämän myötä lentävän lähdön, ja pakkaan rakkaat mineraalimeikkini nyt arvoiseensa säilytyspaikkaan. Kori on aivan äärimmäisen huono meikkien säilytyspaikka, koska sinne tulee heiteltyä kaikkea muutakin roskaa ihan vain siksi, koska se on niin helppoa.

Puuteriset mineraalimeikitkään eivät tykkää korisäilytyksestä, vaan valuvat ulos rasiastaan ja pölisevät sitten avattaessa ikävästi. Mistä tulikin mieleeni, että kehun teille muutamaa uutta mineraalituotetta taas maasta taivaisiin heti, kun eräs remonttipoliittinen wc-operaatio on saatu kuvauskelpoiseen päätökseen.

Jos aiemmista merkinnöistä muistatte, on Second Chancen tuotteet tehty tehtaiden ylijäämämateriaaleista. Tivasin tietenkin heti uteliaana myös pitsiliinan alkuperää, ja sain ilokseni kuulla, että liina on kaivettu hyötykäyttöön Mirkan äidin varastoista. Aivan äärimmäisen hauskaa, että tuotteen osasilla on noinkin persoonallisia lähtökohtia. Pussukka on siis tavallaan uusiokäytetty ja tavallaan uusi. Kiitos tytöt, tykkään tästä ihan valtavasti! Tykkään valtavasti myös näistä kuvista, mikäli se ei jo käynyt selväksi :D.

Tästä siis opiksi niille, jotka halajavat tuotteilleen bloginäkyvyyttä ja mainostilaa. Innovatiivista, kaunista ja huolella suunniteltua tavaraa esittelee oikein mielellään. Pussukoita ja muuta Second Chance-tavaraa saa muuten tulevaisuudessa ostaa elokuussa aukeavasta nettikaupasta!

Pussukka: www.secondchance.fi

Tykkään
9

Second Chance Finnish Catwalk-tapahtumassa

Hei beibsit, jos liikutte viikonloppuna Finnish Catwalk-muotihäppeningissä niin käykäähän kurkistamassa Second Chancen osasto! Itse vietän ensi viikonlopun mökkiolosuhteissa, joten fäshön on musta silloin aika kaukana. Harmi sinänsä, sillä tässä olisi ollut loistosyy pienelle pääkaupunkitripille.

Second Chance on kahden nuoren ja lahjakkaan naisen luotsaama vaatemerkki, jonka vaatteet on valmistettu eettisiä arvoja kunnioittaen suomalaisessa perheyrityksessä. Materiaaleina käytetään laadukkaita teollisuuden ylijäämäneuloksia, jotka on neulottu ja värjätty Suomessa. Malliston  viehättävät, orgaaniset painokuosit saavat inspiraationsa elämän pienistä, mieleenpainuvista hetkistä. Käy tutustumassa osoitteessa www.secondchance.fi

Olette sydämellisesti tervetulleita tutustumaan uuteen ja persoonalliseen
naistenvaatemallistoon nimeltä Second Chance. Meidät löytää Finnish
Catwalk-tapahtumasta Helsingin Vanhalta Ylioppilastalolta 28-29.1.2011,
musiikkisali, osasto C2, sekä Designer Show-näytöksistä, jossa meillä on oma
sisääntulo.

Tervetuloa tutustumaan mallistoomme, sen tarinaan ja suunnittelijoihin
paikanpäälle. Olemme molemmat suunnittelijat messuosastollamme sekä
perjantaina, että lauantaina koko päivän.

Oheisessa liitteessä lisää mallistostamme.

Ystävällisin terveisin,

Maija Nuppula ja Mirkka Maaninka

www.secondchance.fi

www.finnishcatwalk.fi

Klikkaa isommaksi!

Aiempaa tarinointia Second Chancesta löytyy täältä.

Tykkään
5