Archive for the 'ompelimosta' Category

Aurinko jalkojen alla

20140319-IMG_4197

20140319-IMG_4195

Erilaiset kuteista virkatut matot ovat jo jonkin aikaa olleet kovasti tapetilla lehdissä ja blogeissa. Itsekin haksahdin, sillä keksintöä mainostettiin nopeana ja helppotekoisena. Ja ovathan ne söpöjäkin, pitsiliinan näköiset matot.

“Valmistuu muutamassa illassa”, ne sanoivat. “Jos aloitat tänään, niin mattosi on huomenna valmis” , ne sanoivat. Ne lehdet, siis.

Minun mattoni valmistui neljässä kuukaudessa. Saattaa olla, että siihen meni kauemminkin, sillä en enää muista niitä historian aamuhämäriä jolloin sen aloitin. Varsin elävästi muistan kuitenkin sen mojovan rakon, joka ilmestyi heti ensimmäisenä iltana peukaloon. Sen myötä ajatus “muutamasta illasta” alkoi näyttää toiveajattelulta ja jonkun känsäkätisen peltikouran kirjoittamalta.

Ei meitsin herkkä hipiä hei kestä tommosta.

Ja ne vyyhdit. Oletin naiivina, että kude toimitetaan mulle sellaisen kätsyn muovikelan ympärille rullattuna, että siitä sopii käydä suoraan töihin. No niin varmaan. Paketista ilmestyi kasa mooseksen kokoisia vyyhtejä, jotka piti itse omin käsin kerälle pyörittelemän. Ne eivät suostuneet yhteistyöhön hyvällä eivätkä pahalla. Saattaa olla, että tuli tehtyä muutama ylimääräinen solmu tuohon mattoon.

Ja yksi vyyhti odottaa turhautuneella pirunnyrkkisolmulla yhä kaapissa.

Odottakoon.

20140319-IMG_4194

20140319-IMG_4199

Mutta siinä se nyt on, ja ihan kivana. Ihan aurinkona. Kude on sinapinkeltaista ontelokudetta Päivin kudepuodista ja ohje on täältä. Oli helppotekoinen ja kiva tehdä – valtaosin. Nopeudesta olen eri mieltä.

Matto natsaa hauskasti uutta vanhaa pöytää koristavaan liinaan. Pöytä on ehtaa viiskytlukua ja tykkään sen pitkäjalkaisesta varsamaisuudesta valtavasti.

20140319-IMG_4188

20140319-IMG_4190

20140319-IMG_4191

Tykkään
7

Uudet pielukset

20140319-IMG_4187

Olen tällä hetkellä tuskallisen tietoinen siitä, että ihmisanatomiaan kuuluu kaksi käsivarren ojentajalihasta. Sunnuntaina testattu BodyPumpin uusi ohjelma potkii alleissa aika kivasti. Kyllä, edelleen – tiedostan vallan hyvin että on jo keskiviikko. Se uusi ohjelma on hirveä. H i r v e ä . Terkuin ihminen, jonka käsilihasten paikalla on tankoparsaa – sitä tölkkiversiota. Jollain tavalla vähän hävetti eilen, en tiedä miksi, mutta istuin sohvalla syömässä Snickers-patukkaa enkä saanut kättä suuhun asti kurkottelematta ja irvistelemättä. Jotenkin siinä tilanteessa oli kummallista sarkasmia. Hmm. Pitää ens kerralla ottaa ensin särkylääke että saa suklaat suuhun mukavasti.

Silloin kun ojentajat olivat vielä toimintakunnossa, surautin blogissakin vilahtaneista kankaista tyynynpäällisiä. Pompulanauha ei ollut ehkä ommeltavuuden suhteen mikään suuri lemppari, mutta ihan somat näistä tuli. Olkoonkin, että ompelin ensin toisen tyynyn vetoketjun paikalleen jotenkin niin nolosti, etten voi käsittää. Tokikaan en voinut taipua purkamaan yhtään enempää kuin oli pakko, mikä johti entistä typerämpiin hankaluuksiin.

Tyhmyys ja itsepäisyys, loistoyhdistelmä. Just add Snickers-bar.

Pompulanauhalle miinuspiste myös siitä, että näen sieluni silmin miten se imee magneetin lailla koko asunnon kaverinkarvat itseensä ja näyttää ennen pitkää maatuskan ja kapisen hyeenan rakkauslapselta. Huolestuttaa vähän, miten Mies sitten erottaa meidät toisistaan.

20140319-IMG_4205

20140319-IMG_4203

20140319-IMG_4201

Näitä kuvia ottaessa tuli tehtyä sellainen huomio, että laitan blogiin lähes aina pelkkiä lähikuvia asioista. Toki syynä on usein objektiivi ja se, etten vain pääse kohteista kauemmas, mutta monesti syynä on myös tietty “ujous”. Jotenkin olen ajatellut, että koti ei ole koskaan tarpeeksi siisti, tarpeeksi nätti ja tarpeeksi valmis ollakseen edukseen. On ihan väärät sohvat ja ruokapöytä ja keittiön tasotkin tyhmät ja väliaikaiseksi tarkoitetut. Vasta nyt viime kuukausina olen sisustusblogien lukemisen myötä ymmärtänyt, että eivät ne muidenkaan kodit täydellisiä ole ja juuri se on niissä mukavaa ja kiinnostavaa.

Peruutin siis kuvia ottaessani muutaman askeleen (no, aika monta askelta) ja kaappasin olkkarista mukaan laajemman palan. Siellä näkyy nurkassa pikkuitiöiden romuloota ja inhoamani värjäytyneet entisenvalkoiset möhlösohvat. Lapsilla ei ole omaa huonetta – vielä – joten romukopan sijainti on vakio vielä kotvan aikaa. Sohvat taas on tarkoitus vaihtaa mustiin ja nahkaisiin yksilöihin, joissa on kepeät korkeat jalat. Sitku.

20140319-IMG_4186

Semmottista täällä tänään. Olen ollut sisustuspoliittisella käsityörintamalla aktiivinen muutenkin, jatkoa seuraa siis jossain vaiheessa. Nyt menen uittamaan allini napalmissa/lämpögeelissä, mikäli pääsen sohvalta ylös. Reipas painojen lisäys kyykyissä teki tehtävänsä myös etureisiin.

Tykkään
8

Kerttuja, kukkia, sammakoita

Ilmeisesti saan liittää itseni takaisin terveen kirjoihin, koska jaksoin jopa kaivaa esiin kameran ja kuvata viime aikojen ompeluprojekteja. Olkoon sitten pettymyksen tai riemastuksen aihe teille rakkaat kolme lukijaani, mutta en ole tehnyt aikoihin mitään itselleni vaan ainoastaan rakkaille pikku pershedelmilleni. Teemoina joustofrotee, trikoo ja silmiäkirvelevän leppoisat leppäkertut.

Kaavat olen löytänyt Ottobre-lehdistä ja kankaita ympäri nettiä. Keräsin postauksen loppuun linkkejä huippuihin kangaskauppoihin siltä varalta, että joku muukin höpsähtää tai on jo höpsähtänyt hullunkirjaviin lastenvaatteisiin. Tälle tielle kun kerran lähtee, ei henkkamaukan kulahtaneet retut näytä enää miltään. Ja jotenkin mukuloilleen pukee niin paljon mieluummin jotain omin käsin paskarreltua kuin sitä pahalle haisevaa bulkkikamaa, mitä kaupoissa myydään. Pahalle haiseva ei tässä tapauksessa ole edes mikään vitsi, vaan ne ketjuliikevaatteet oikeasti lemuavat kilometrin päähän ties mille myrkyille.

Vasemmalla kolmevuotiaan vajaahihainen taskutunika, joka oli vaikeusasteeltaan hankalin tähän asti tekemistäni. Purin kauluksen kantit ainakin kolmeen kertaan vain todetakseni, että olin onnistunut venyttämään kankaan liki piloille. Moka korjaantui sillä, että ompelin alun perin avonaiseksi tarkoitetun kietaisupääntien umpeen, ja pesun jälkeen kangaskin vetäytyi taas kasaan. Kaksoisneulatikistä oli ompeluvaiheessa kuitenkin enää turha haaveilla, se vain korosti kaunista kupruefektiä. Vauvan leppishaalari on itse piirtämäni löysä, haaremihousumallinen kaava. Se onnistui yllättävän hyvin ja lökötti juuri passelisti. Olkapäiden napit taas menivät siisteydeltään vähän kantapään kautta oppimiseksi… Teepaita on kolmevuotiaan kokoa ja tämän suuri suosikki, god knows why… :D. Tuo leppiskangas on ihan hauska, mutta särkee meikäläisen silmiä kyllä ihan aivoihin saakka.

Uskalsin ottaa lähikuvan :D

Lisää vauvanvetimiä. Päällimmäiset kukkapökät on leikattu vanhojen housujen mukaan ja resorit napattu vanhoista puhkikontatuista leggareista. Leppisbody onnistui tosi hyvin ollakseen ensimmäinen ikiaikoihin ompelemani trikootyö. Kaikki aiemmin opittu oli autuaasti painunut unholaan, ja sain melko karvaasti todeta monen vaatteen kohdalla, että harjoitus tekee mestarin :D. (Ja että kaksoisneula on ihan kannattava investointi.) Vihreässä potkupuvussa on ainoastaan yksi sauma takana (+ jalkapohjat), loistava malli. Kangas on Metsolan.

Vauvan vuoritetun hupparin tein muokkaamalla valmista kaavaa. Alkuperäisessä oli napit, itse halusin vetoketjun. Kolmevuotiaan heiluhelmahame on aivan huippuhieno, en olisi pelkkää kaavaa ja inspiskuvia katsomalla uskonut sitä näin makeaksi. Vaate vaatteelta myös purkuraudan heiluminen vähenee, kun yksityiskohdat hioutuvat ja muistuvat taas mieleen.

Ja jottei tekeminen aivan heti loppuisi… kasa vastatilattuja trikoita :D. Näistä perhosprinsessa on jo tekeytynyt paidan muotoon.

Niitä nettikauppalinkkejä:

Ompelun ihanuus

Metsola

Hannan kangas

Mussukat

Ellen & Elvira

Ps. Helsinkiläiset, käykäähän tällä viikolla kurkkaamassa Second Chancen pop-up kauppaa Lasipalatsilla!

Tykkään
8

Lady in mummonpunainen

Make a fish. Eiku wish.

Teinpä tuossa talven sysimustina tunteina itselleni mekon. Kaverilta saatu kangas sai ensialkuun tuomion ällönä, mutta jotenkin se alkoi eräs kaunis päivä huudella kaapissa meikäläisen nimeä. Kangas on aavistuksen läpikuultavaa polyesteriä. Juuri sellaista, mistä kypsään ikään ehtineet rouvat voisivat teettää itselleen paitapuseron tai polvipituisen leningin, ja sitä voisi sitten ylpeydellä mätsätä aviopuolison 80-luvulla ostamaan kaksiriviseen viininpuna- tai metsänhirveysvihreyspukuun. Tämä selittänee ällöfiilikset ;D.

Päätin ottaa ällöä sarvista ja taivutella mummonpunaa bohohippi-suuntaan. Ei siihen tarvittu kuin skarppi venepääntie, suoria linjoja ja letitetty vyöhkö, eli vyöntapainen. Ja no, tottapuhuakseni siihen tarvittaisiin myös pari ruskettunutta säärtä, turkooseja koruja, sandaalit ja konjakinväristä nahkaa. Ja se aurinko, joka on väliaikaisesti muuttanut toiseen aurinkokuntaan. Mutta jos ei välitetä muotoseikoista, niin ei sitten.

(Vaikka turkoosikivisen sormuksen mä kyllä löysin vielä myöhemmin kättä koristamaan.)

Tuli kyllä hetkeksi sellainen joulutonttu eksyksissä -olo, kun puin mekon ylleni keskellä kirkasta kevätpäivää. Psyykkasin kuitenkin itseni uskomaan, että viininpuna on ihan validi väri muutoinkin kuin vain kuusijuhla-aikoina.

Mekon kaava on muklattu jostain valmiskaavasta, joka oli alunperin melkoisen tanttahenkinen muumipaituli. Viillekehihat olivat kaavassa valmiina, mutta särmistin muotoja skarpimmiksi ja hain vähän Cos-henkistä laatikkomaisuutta mekon yleisilmeeseen. Tykkään, että tästä tuli niin kiva, että voisin tekaista vastaavan lyhyillä holkkihihoilla jostain pikkukukkakankaastakin. Hihojen halkiot on suljettu kirpparilta löytyneillä napeilla, joissa on vähän 50-lukufiilistä. Vitkalaukaisimesta loppui kuitenkin patteri kreivin aikaan, joten kuvasaalis jäi vähän köyhäksi ainakin niiden osalta. (Oikeasti, tässä on kaikki onnistuneet eli edes sinnepäin tarkat  kuvat :D. Harvoin menee näin tiukille.)

Lähikuvassa vyöhkö. Väri ei ole sinnepäinkään, photari ei näemmä ymmärrä mummonpunaa.

Kasipallo sanoo: siitä vaan.

Tykkään
8

Eräs polttariasu

Vasemmalta kuuluu lukemisen ääni, oikealta nukkumisen, ja suoraan edestä kirkuvien kakaroiden ja haukkuvien koirien elämöinti. Sijaitsen tällä hetkellä mansen kupeessa eräällä leirintäalueella, johon pysähdyimme hetken mielijohteesta kun ajaminen alkoi tympiä. Huomenna matka jatkuu heti aamunkoitteessa, ja voin kertoa että olen ainakin yhden vuoden tarpeisiin täynnä leirintäalueita ja typeriä karvanaamareita. Tylsyyttä lievittää ainoastaan tämä luokattoman hidas karvanaamarinetti, jota ei voi käyttää yhtäaikaa telkkarin kanssa, koska toinen tai molemmat sekoavat. Valintojen maailma.

Koneelta löytyi kumminkin muutama julkaisematta jäänyt kuva, jotka ajattelin pläjäyttää eetteriin. Tekaisin aika kohtuullisen kauan sitten eräälle kaverille polttariasun, jossa teemana oli kotirouva. Vuosiluvun voitte täydentää itse.

Materiaali on jotain verhoina roikútettua polyestersatiinia. Hankintapaikka kirpputori, kuosi kohtuullisen irstas, muka-valokuvantarkka romantiikkaruusu ja hinta vähän turhan optimistiset 8 euroa. (Tai mistäs mä tiedän jos tuo on jonkun irstasruusu-fanin mielestä superhalpa hinta kahdesta lyhyestä verhopätkästä…) Jättileveä vyökuminauha on niin ikään kirpulta, mutta huomattavasti halvemmalla. Tykkäsin itse polttariasun ideasta, sillä ne sellaiset perinteiset nöyryytysmeiningit ovat omasta mielestäni aika jestydei. Jos voi heittäytyä luvalla överiksi, niin miksi sitä ei tekisi naisellisesti kera hulppeiden tyllien? Ja kangas oli ihan tarkoituksella vähän mauton, koska… noh, polttarit. Ei nyt liian vähällä voi päästää.

Muu juhlaseurue sai rintapielien somisteeksi samasta kankaasta pyöräytetyt rintarossit. Muistelisin hämärästi, että päivä oli osaltani hauska, mutta taisin olla jo iltakymmeneltä kotonani pikkuvauva kainalossa. Että niin hurja meno :D. Ja beebeä käytiin siis moikkailemassa pitkin päivääkin, joten mistään rentouttavista bileistä ei välttämättä omalta osaltani ollut kyse. Imeväiset ja polttarit ovat huono yhtälö.

Mutta olipahan ainakin upea polttarisankari!

Tykkään
6

Ranteet lämpimäks

Osaan kyllä kutoa, mutta äidilleni jään kakkoseksi. Näitä ranteenlämmittimiä on kuulemma kudottu puikot kiharalla, enkä ihmettele yhtään. Kuvista ei kovin hyvin käy ilmi tuon rystysten päälle jäävän osion taidokkuus. “Nyppylät” ovat itse asiassa muutaman silmukan levyisiä solmuja. Älkää kysykö tarkennusta, aivo nyrjähtää ajatuksestakin.

Tarpeeseen tulivat eniveis. Koneella istuessa ranteita paleltaa, varsinkin kun ei näihin nykyajan paitoihin tehdä hihoja ranteisiin saakka. Ja pinkki väri on karkkia sielulle!

Tykkään
6