Archive for the 'Minä Itse' Category

Musta tykätään

Published on 02/17/2011 in Minä Itse. 2 Comments

Yritin tässä hetken arpoa, kirjoittaisinko aiheesta x vai y, työstäisinkö luonnoksia z ja ö, kävisinkö kuvaamassa kuuta vai vastaisinko kommentteihin, kunnes jostain kuului ääni, huomio herpaantui, ja aloin kirjoittaa jostain ihan muusta. Perus kultakala. Päällimmäisinä fiiliksinä tällä hetkellä on järjetön nälkä ja pakkas-ahist-ahist. Jälkimmäinen ahistaa nyt tällä kertaa vaihteeksi siksi, koska mun “kuvankäsittelykone” sijaitsee tuolla itäsiivessä ja siellä on kylmä kuin Siperiassa. Jotta saisin kuvia posteihin niin täytyisi raahata äässi siperiaan, eikä nyt millään napeksisi.

Mun blogiin viitataan varmaan keskusteluissa sinä blogina, jossa jauhetaan aina pakkasesta. Tai siis eihän mun blogista missään keskustella, mutta näin ajatusleikkinä.

Ja sitten otsikkoon. En näe unta tai ole muuten vain harhainen, vaan sain supermahtavaa turnyyripukua työstävältä Rhialta tuossa aika monta päivää sitten prenikan, joka pitäisi ilmeisesti laittaa kiertoon. Kiitos vain antajalle! Näitä nappuloita on viime päivinä siunaantunut aika urakalla, mistä olemme itseni kanssa kovin otettuja. Laitan nyt jakoon vain tämän yhden, koska laiskottaa ;D.

Beautiful Blogger Award:
Tee seitsemän tunnustusta ja jaa eteenpäin seitsemälle bloggaajalle.

1. En käy koskaan salilla suihkussa, vaan kipitän kotiin omaan suihkuun. Jonkun mielestä varmaan ällöä, mutta mulla on tilanteeseen varatut hikivaatteet eikä niihin pukeutuminen ärsytä läheskään niin paljon kuin täydessä pukukopissa nakkena töytäily.
2. Olen muuten kaikkiruokainen, mutten voi sietää piimää, viiliä ja varsiselleriä.
3. Suutun nopeasti ja paukahtaen, mutta kaiun vaiettua olen jo entiselläni.
4. Kärsin road ragesta lähes aina ratin takana istuessani. Tämän lisäksi olen huono kuski, ja sitä myöten rattoisaa matkaseuraa.
5. En osaa ollenkaan erityisesti naisväen rakastamaa piilovittuilua. Sitä ei myöskään kannata soveltaa muhun, koska tajuan nasevat piilopiikit vasta päivien (tai vuosien) päästä. Olen sitä koulukuntaa, joka sanoo asiat suoraan.
6. Edelliseen liittyen pelkään välillä olevani päällepäsmäri, koska sanon varsin suoraan ja töksäyttäen mielipiteeni. Aina välillä tulee sellainen olo, että ihmiset eivät oikein ymmärrä, että odotan vastapuolelta samaa ja sitten vasta keskustellaan kompromisseista :D
7. Olen 110% optimisti, vaikka blogiteksteistä saisikin näennäisesti muun käsityksen. Vinoilu on vain kepeä tapa suhtautua elämään.

Kuten sanottua, olen saanut useamman blogipalkinnon viime aikoina, joten laitan säästeliäästi tämän jakoon vain yhdelle. Pjuutiful Plokker-pränikkä menee… tättärätättärätää… Blandad-blogin Heidille, jonka vaatejuttuja ja projekteja on aina ilo lukea ja seurata!

Tykkään
9

Entinen liikunnanvihaaja tilittää, osa XIV

Published on 01/25/2011 in asian vierestä and Minä Itse. 4 Comments

Jos luulitte, että syksyllä alkanut kuntoprojekti on jo kokenut mahalaskun ja koko yritys vaiettu hiljaiseksi, luulitte väärin. Minä juNppaan yhä, risti seinään!

Olin kyllä aloittaessani itsekin varustautunut siihen, että joudun vuodenvaihteen tuntumassa keksimään läjän selityksiä, miksi homma ei enää napeksi. Mutta ei, kissa ei repinyt salikorttiani (se on pahvia, vuokrattu kun on), en ole kehittänyt polvi-slash-muu-oleellinen-liikuntaraaja-vammaa, en ole tiputtanut pumppitankoa päähäni ja saanut muistinmenetystä, en ole liukastunut suihkussa saippuaa poimiessani ja niin edelleen.

Päinvastoin, olen edistynyt. Pilatekset ja muut “pehmoilut” jäivät unholaan siinä vaiheessa, kun loppusyksyn epämääräinen saliruuhka sai allekirjoittaneen pimahtamaan kahteen peräkkäiseen ei mahu, täynnä -ilmoitukseen vastaanottotiskillä. Pitäkää pilateksenne pullansyöjät, minä menen BodyPumpiin. Ja niin menin.

Aluksi kärsin jokaisen pitkän minuutin oikein korkeimman kautta, mutta parin käynnin jälkeen helpotti. Muistelen vieläkin lämmöllä sitä yhtä torstaita, jolloin en saanut käsiä koukkuun kivan kickback-kidutuksen jälkeen. Ja oli vielä karkkipäivä, eli jokainen suupala yhtä tuskaa :D. Olen aika ylpeä itsestäni siitäkin huolimatta, että nitkutan edelleen niillä pienimmillä suositeltavilla painoilla.

Viiden kuukauden junppapunppailun tuloksena voidaan merkille panna seuraavaa:

- Jumppaajan pohkeisiin on ilmestynyt lihaksien näköiset möykyt, jotka näkyvät kivasti varvistaessa. Toisessa pohkeessa on myös puolikkaan kämmenen kokoinen mustelma, ilmestynyt mystisestä lokaatiosta jumppaajan huomaamatta. Syyttävä sormi osoittaa pumppitankoa.

- Jumppaajan ryhti on kokenut oikenemisen. Se joululaulussa laulettu “… ja koukkuselkä suortuu ja kaik on mielissään” viittaa siis mitä ilmeisimmin laulun päähenkilön viitisen kuukautta sitten aloittamaan liikuntaharrastukseen.

- Jumppaajan etureidet ovat kokeneet oudon muodonmuutoksen. Ne eivät enää ole aivan litteät.

- Jumppaajan perse on piristynyt. Iloinen perse, parempi mieli, vai mitessemeni.

Vastoin kaikkia oletuksia olen oppinut pitämään askelkyykyistä ja tykkään hurjasti kaikista allienkuritusmuuvseista. Vastapainoksi olen keskittänyt kaiken vihaamisenergiani kaikkiin mahdollisiin olkalihasvitkutuksiin. Mä en ole aiemminkaan kaivannut olkalihaksia, en tee niillä vieläkään mitään. Ja olisin pärjännyt vallan hyvin ilman tietoa siitä, että en myöskään jaksa tehdä niillä mitään.

Seuraava etappini kuntoilurintamalla on kuntosalilaitteiden selättäminen. Olen jo varannut jumppakassiin kasan vanhoja Cosmoja, joita voin purkkaa paukutellen lueskella sisäreisilätkyttimessä.

Oikeasti en lue Cosmoa edes pakolla ja thighmasterin sijasta ajattelin tehdä tuttavuutta lähinnä jalkaprässiin. (Muun muassa. Ulkoreidentäjääkin saatan ujosti mulkaista.) Ihan vain siksi, koska perse ei voi koskaan olla liian iloinen.

Tykkään
10

Pikainen liikuntapäivitys

Published on 10/09/2010 in melua tyhjästä and Minä Itse. 5 Comments

No niin. Katsellaanpa hieman taaksepäin edelliskuukautta. Hankin syyskuun alussa salikortin (vuokrakortin, tarkalleen ottaen) ja pelkäsin jo etukäteen, että kortti unohtuu jonnekin kukkaron perimmäiseen taskuun ja ainoa mikä laihtuu, on tilini. No ei nyt aivan. Onneksi. Kävin erilaisissa jumpissa alusta lähtien, ja olin sekä mennessä että tullessa aina aivan innosta pinkeänä. Kyllä. Helvetti varmaan jääty sillon kuukausi sitten.

Meno on parin viime viikon aikana hidastunut, sillä lapsukaisen uniongelmat veivät hetkeksi ihan kaiken energian enkä jaksanut tehdä yhtään mitään. Nyt tilanne on kohentunut, mutta liikkumisen tielle on tullut kipeäksi paukahtanut polvi. (Haa, todiste siitä, että olen nitkuttanut kyykkyjä jumppatunnilla ;D). Polvea on nyt hoivailtu ekstrahuolella pari päivää ja tänään olisi taas tarkoitus uskaltautua rääkkiin. Uskomatonta kyllä, mutta en malttaisi odottaa. Pariviikkoinen vähällä liikunnalla mähöttäminen tuntuu ällöttävältä, uskotteko O___o.

Mutta ei niin hyvää etteikö jotain nillittämisen aihettakin. Ensinnäkin rakkaat ihmiset, vaikka mitä sanotte, niin zumba on perseestä. Syvältä, perseimmästä perseestä. Riippuu varmasti paljon ohjaajasta mutta ärsyynnyin ihan hirveästi siihen, että juuri kun alkoi saada vähän hikeä pintaan, pidettiin aina ihan järkyttävän pitkä tauko. Zumbazumba, tauko, zumbazumba, tauko. Ja niin paljon kuin tanssimisesta tykkäänkin, en vain kertakaikkiaan lämpene cha-cha-chaalle tai jollekin fkn rumbalambadalle. Sry. Ei mun lajini. Yyh. Pakko on myös epärakastaa niitä musiikin sekaan hihkaistuja tekopirteitä zumba-määkäisyjä. Ei zumbaa nillittäjille, kiitos.

Ja se spinning, ei ei ei. Lukioaikaiset traumat palasivat rytinällä, kun yritin keventää lepuuttamalla kyynärvarsia tangolla ja sain ohjaajan kimppuuni tsemppaamaan, että jaksaa jaksaa. (Jos jaksaisin, niin tekisin kyllä, trust me. Saanko paiskata sua tällä hikipyyhkeellä?!) Hiki tuli kyllä, mutta niin tuli myös mahanesteiden maku suuhun. Kotiin päästyäni en ollut normitapaan hyväntuulinen, vaan lähinnä perseelle ammuttu karhu. Spinning – polje kunnes oksennat.

Mutta jos jotain voi hehkuttaa, niin pilatesta. Olen joskus vuonna keppi ja kivi harrastanut kotipilatesta mahtavien WindsorPilates-videoiden tahtiin (kaikki muistaa ne teeveeshop-mainokset… vindsor pailots XD) ja todennut, että tämä on mun juttuni. On mahtavaa, kun voi kaikessa rauhassa oikein keskittyä tekemään liikkeet oikein. Ei häsellystä, ei koreografioita, ei lambadaa. Vain minä ja vatsalihakset, ihanaa. Kaikenlaiset keskivartaloon keskittyvät jumpat ovat yleensäkin enemmän mieleeni kuin aerobiset läskinpolttotunnit.

Eli ehkä mä olen nyt sittenkin kokenut valaistumisen? Jostain syystä tähän meni aikaa vuosikausia. Tärkein oivallus oli se, että mä tykkään lihaskuntoliikkeistä, en niinkään hengästymisestä. Jos joku siellä painii liikuntainhonsa parissa niin kehotan kokeilemaan pilatesta, edes kerran. Siinä ei tule oikeastaan edes hiki (varsinkaan jos tekee liikkeet väärin ;D), paitsi niissä ihan rankimmissa liikkeissä. Liikkeet tehdään maassa pötkötellen tai istuen ja voin kertoa, että seuraavana päivänä tietää tehneensä…

Mutta illalla reisipersevatsanitkutus, jei! Mä ♥ vatsalihasliikkeet.

Tykkään
2