Archive for the 'melua tyhjästä' Category

Muodin huipulla on tylsää

Published on 03/08/2011 in asian vierestä and melua tyhjästä. 10 Comments

Unohdin katsoa Muodin huipulle-sarjan ensimmäisen osan. Toisen jakson laitoin nauhalle viime tingassa, samaten kuin kolmannen. Ei olisi väliksi, vaikka unohtaisin katsoa loput. Tähän mennessä sarjan suurin anti on henkiset näpyt. Tai jos ohjelmaa katsoessa syötyjen mokkapalojen määrää katsoo, niin pian voidaan puhua myös fyysisistä näpyistä. Olen antanut itseni ymmärtää, että mokkapalatankkaus nujertaa flunssan. Antakaa mun pysyä uskossani.

Joku varmasti muistaa, että viime kierroksella olin sarjasta hyvinkin kiinnostunut. Suorastaan innostunut. Tällä kertaa pettymys sarjan ennallaan pysyneeseen kankeuteen ja pinnallisuuteen alkaa syödä katseluintoa. Catwalk-osion katseleminen saa kiemurtelemaan vielä enemmän kuin ennen. Rautakankeen istunut ja naama krampissa artikuloiva juontaja tervehtimässä aneemista laamalaumaa – siinäpä viihdettä kerrakseen.

Viihteellisyys ei itse asiassa ole edes se, mitä ohjelmalta ensisijaisesti haluaisin. Ihmissuhdekiemurat eivät kiinnosta ollenkaan niin paljon kuin itse työt ja niiden toteutus, mutta niitäpä ei sitten näytetäkään. Ymmärrän sen, että ohjelma-aika on rajallinen, mutta töiden esittelyyn käytetään aivan käsittämättömän vähän aikaa. Nettisivujen kuvat – sikäli kun niitä sieltä edes löytää – eivät anna mitään lisäinfoa, eikä niitä saa edes klikattua isommaksi mistään. (Kuvat olivat muistaakseni viime kerrallakin kökköjä, vaikkakin nykyisiä huomattavasti informatiivisempia.) Oonkmää viihdettä vai enkmää oo, kas siinä ohjelman pulma.

Melko vahvasti tuntuu siltä, että ohjelman tarkoitus ei edes ole löytää porukan parasta suunnittelijaa, vaan löytää vain joku, jota kutsua voittajaksi. Valtaosa osallistujista tuntuu olevan alan ammattilaisia muutenkin, joten väliäkö sillä kuka voittajana lähtee. Tai no, mulle ei ainakaan vielä ole väliä.

Viime jakson teemana oli bisnespukeutuminen. Tykkäsin itse eniten Retan (mustavalkoinen asu alla oikealla) ja Marin (harmaa sihteerihame ja kauluspaita alimmaisessa kuvassa) asuista. Voittajakolmikon luomukset eivät tällä kertaa napanneet.

Herättääkö tämä uusi tuotantokausi teissä mitään ajatuksia?

Kuvat: MTV3

Tykkään
3

Post joulu animal triste

Published on 12/29/2010 in melua tyhjästä. 0 Comments

Aattoilta kului ystävieni Tilsitin, Brien, Pirkkahompparin ja punaviinin seurassa. Oli siellä joku Mieskin.

Täähän on ku suoraan jostain vampyyrileffasta.

Joulu, tuo kalenterivuoden synkin sikajuhla. Aurinko nousee – jos nousee  – joskus puolenpäivän aikaan ja laskeutuu viiden minuutin päästä. Kaduilla on lunta noin seitsemänsadan joulumaan tarpeisiin ja pakkasta enemmän kuin Plutossa. On hästii, on. Kaupungille ei ole asiaa koko loppuvuonna ellei välttämättä halua rusentua tungokseen tai saada perse-erkki kohtausta kun halpuuden perässä viuhtovat muorit motittavat lastenvaunujen kanssa liikkujan hyllyjen väliin. Viime kauppakierroksella huomasin, että pahimpia käytäväntukkeita ovat toiset lastenvaunuilijat. Solidaarisuus on vielä vähän hakusessa, mutta I’m getting there.

Itseasiassa mulle on pikkuhiljaa valjennut se, miksi aina ennen tuntui siltä kuin kaikki maailman hyökkäysvaunut suorastaan vaanisivat mua asettautuakseen eteen juuri kriittisimmällä hetkellä. Hyökkäysvaunujen on pakko härskeillä, koska kukaan ei väistä. Kiltit jää hyllynväliin, ilkeät auraa mukulallaan itselleen kulkureitin. Mä alan oppia.

Muutoin joulu meni varsin pullevasti. Taisin tosin olla kuluneena vuonna varsin tuhma, sillä pukki toi lahjaksi kivan lentsun juuri aattoillaksi. Sattui sikäli tosi mukavaan saumaan, että olen flunssaisena aivan äärimmäisen epäsosiaalinen. En kuule mitään kun pää on täynnä räkää, silmät vetistävät ja ajatus juoksee tahmeasti. Olin varmasti kaikin puolin puheliasta ja hilpeää seuraa, mikä ei haittaisi ellei puolet juhlaseurasta olisi ollut ventovieraita. Mutta ei se mitn hei, mörökölliys on vaan part of my charm. Ja miksi musta tuntuu siltä, että kaikki muut ovat flunssaisina aivan normaaleja, kun taas itsestä tuntuu siltä että kuolee siihen paikkaan?!

Aatton loppuilta sujui sitten sujuvasti kotisohvalla Frendejä katsellen. Mäkin niin kadehdin mun hurjaa elämää. Lahjakuvia luvassa sitten, kun pyykkikone toimii taas. Eli joskus keväällä näillä näkymin.

Tykkään
6

Jos Midinetti kaatuu yksin metsässä…

Published on 11/09/2010 in melua tyhjästä and vaatteet. 6 Comments

… ja joku näkee, niin saanko mä joululahjaksi hiustenpidennyksen?

No en tasan varmasti. Mutta se mikä on tasan varmaa, on että talouden ja suvun miespuolisille on ostettava jouluksi jotain edes yleisen kohteliaisuuden nimissä. Ettei sitten tarvitse kenekään aattoiltana kalisutella kulmahampaita glögimukin reunaa vasten ja luimistella kuusen takana tuimasti murahdellen. Tai syödä kaikkia hyviä suklaita ja jättää jäljelle vain Budapesteja.

Mutta kun miehille on ihan sikamaisen vaikea ostaa mitään. Varsinkin jos

a. mies asuu vielä kotona

tai

b. miehellä on jo kaikkea

tai

c. mies on luonteeltaan materiasta piittaamaton nuuskamuikkunen.

Vaikeinta on, jos mies on yhdistelmä kaikkea ylläolevaa. Toki voi mennä sieltä missä aita on matalin ja ostaa sukkia, mutta jos on tehnyt niin viimeiset kymmen vuotta, saattaa leimautua joko dementikoksi tai mielikuvituksettomaksi pälliksi. Kotona asuva Mies on helppo lahjottava, koska se osaa sanoa ääneen mitä tahtoo ja mitä ei. Mutta nämä muut pitävät yllä sitä perinteistä vaatimattomuuden auraa emmäämitään-emmäätiiä-nojotainpientä-mutinalla, kun asiasta suoraan kysyy.

“Tahokko t-paidan?”

“Emmäätiiä. No vaikka.”

Aha. Naisten kielellä tää tarkoittais ei. Ota tästäkin ny selvää. Nuuskamuikkuskielellä tuo tarkoittaa, että ihan sama vaikka toisit vanhan rikkinäisen Hankkija-paidan, en huomaisi eroa. Kaikkea omistavan mielestä se tarkoittaa, että osta ny sitte, en käytä kumminkaan. Ja kotona asuvan mielestä käännös kuuluu että osta ny sit, vaikket sä vanha käpy mitää trendikästä osaa kumminkaan valita.

Että osta ny sitte, nii.

Päätin sitten kumminkin siis mennä sieltä missä aita on matalin ja ostaa – sukkia. Ehe heh. Asoksella oli paljon kivaa. Pantone-sukat ja palikkakuosi istuisi kivasti omaankin kaappiin sukkalaatikkoon.

Että hyvää joulua vaan miesväelle toivoo dementikko. (Sukkapostaus, how kewl. Seuraavaksi lupaan postata kalsareista ja pannumyssyistä.)

…

Ai niin:

Elle, marraskuu 2010

Seitsemän riviäni feiminä. Nimmarit 10 €/kpl, tilaukset maililootaan.

Tykkään
13

Pikainen liikuntapäivitys

Published on 10/09/2010 in melua tyhjästä and Minä Itse. 5 Comments

No niin. Katsellaanpa hieman taaksepäin edelliskuukautta. Hankin syyskuun alussa salikortin (vuokrakortin, tarkalleen ottaen) ja pelkäsin jo etukäteen, että kortti unohtuu jonnekin kukkaron perimmäiseen taskuun ja ainoa mikä laihtuu, on tilini. No ei nyt aivan. Onneksi. Kävin erilaisissa jumpissa alusta lähtien, ja olin sekä mennessä että tullessa aina aivan innosta pinkeänä. Kyllä. Helvetti varmaan jääty sillon kuukausi sitten.

Meno on parin viime viikon aikana hidastunut, sillä lapsukaisen uniongelmat veivät hetkeksi ihan kaiken energian enkä jaksanut tehdä yhtään mitään. Nyt tilanne on kohentunut, mutta liikkumisen tielle on tullut kipeäksi paukahtanut polvi. (Haa, todiste siitä, että olen nitkuttanut kyykkyjä jumppatunnilla ;D). Polvea on nyt hoivailtu ekstrahuolella pari päivää ja tänään olisi taas tarkoitus uskaltautua rääkkiin. Uskomatonta kyllä, mutta en malttaisi odottaa. Pariviikkoinen vähällä liikunnalla mähöttäminen tuntuu ällöttävältä, uskotteko O___o.

Mutta ei niin hyvää etteikö jotain nillittämisen aihettakin. Ensinnäkin rakkaat ihmiset, vaikka mitä sanotte, niin zumba on perseestä. Syvältä, perseimmästä perseestä. Riippuu varmasti paljon ohjaajasta mutta ärsyynnyin ihan hirveästi siihen, että juuri kun alkoi saada vähän hikeä pintaan, pidettiin aina ihan järkyttävän pitkä tauko. Zumbazumba, tauko, zumbazumba, tauko. Ja niin paljon kuin tanssimisesta tykkäänkin, en vain kertakaikkiaan lämpene cha-cha-chaalle tai jollekin fkn rumbalambadalle. Sry. Ei mun lajini. Yyh. Pakko on myös epärakastaa niitä musiikin sekaan hihkaistuja tekopirteitä zumba-määkäisyjä. Ei zumbaa nillittäjille, kiitos.

Ja se spinning, ei ei ei. Lukioaikaiset traumat palasivat rytinällä, kun yritin keventää lepuuttamalla kyynärvarsia tangolla ja sain ohjaajan kimppuuni tsemppaamaan, että jaksaa jaksaa. (Jos jaksaisin, niin tekisin kyllä, trust me. Saanko paiskata sua tällä hikipyyhkeellä?!) Hiki tuli kyllä, mutta niin tuli myös mahanesteiden maku suuhun. Kotiin päästyäni en ollut normitapaan hyväntuulinen, vaan lähinnä perseelle ammuttu karhu. Spinning – polje kunnes oksennat.

Mutta jos jotain voi hehkuttaa, niin pilatesta. Olen joskus vuonna keppi ja kivi harrastanut kotipilatesta mahtavien WindsorPilates-videoiden tahtiin (kaikki muistaa ne teeveeshop-mainokset… vindsor pailots XD) ja todennut, että tämä on mun juttuni. On mahtavaa, kun voi kaikessa rauhassa oikein keskittyä tekemään liikkeet oikein. Ei häsellystä, ei koreografioita, ei lambadaa. Vain minä ja vatsalihakset, ihanaa. Kaikenlaiset keskivartaloon keskittyvät jumpat ovat yleensäkin enemmän mieleeni kuin aerobiset läskinpolttotunnit.

Eli ehkä mä olen nyt sittenkin kokenut valaistumisen? Jostain syystä tähän meni aikaa vuosikausia. Tärkein oivallus oli se, että mä tykkään lihaskuntoliikkeistä, en niinkään hengästymisestä. Jos joku siellä painii liikuntainhonsa parissa niin kehotan kokeilemaan pilatesta, edes kerran. Siinä ei tule oikeastaan edes hiki (varsinkaan jos tekee liikkeet väärin ;D), paitsi niissä ihan rankimmissa liikkeissä. Liikkeet tehdään maassa pötkötellen tai istuen ja voin kertoa, että seuraavana päivänä tietää tehneensä…

Mutta illalla reisipersevatsanitkutus, jei! Mä ♥ vatsalihasliikkeet.

Tykkään
2

Midinetti ja pesäpallomaila ovat nyt kavereita

Published on 03/23/2010 in melua tyhjästä and smells like sarkasmi. 12 Comments Tags: .

Minä. Vihaan. Facebook-statuksia.

Ai miksikö? Noku.

Mikäli se ei ole jo rakkaille lukijoille valjennut, mä olen mitä suurimmassa määrin keskiluokkaisen paskantärkeä sivistyssanansodomoija, joka rakastaa olla kryptinen ja mukavaikeasti tulkittava kaikenlaisissa sosiaalisissa ja erityisesti nettisosiaalisissa yhteyksissä. Moinen toiminta antaa musta tämän superintellektuellin ja rakastettavan vaikutelman, mitä kaikessa narsistiudessani niin kovasti arvostan. Ja voi juukeli sitä tissiposkea, joka tulee kyseenalaistamaan mun lärvikirjanokkeluudet, mä sanon vaan.

Facebook-statusten päivittäminen on ihan käsittämättömän ärsyttävää, varsinkin siinä tilanteessa, jos kirjoittaa siihen jotain muuta kuin Midinetti on töissä/siivoaa/smurffaa/nuuhkii kissankakkaa tai muuta jokapäiväisen tavallista tauhkaa. Jos kerran on mahdollista kertoa puolelle maailmalle mitä kuuluu, niin miksi – voi jumanauta - sinne pitäisi kirjoittaa jotain niinkin tylsää kuin että Midi siivoaa?!( Ai että ihan siivoaa, voi tsiis, no kyllä siellä oliki karstasta viime visiitillä… juuei.)

Jos sattuu olemaan keskiluokkaisen paskantärkeä sivistyssanansodomoija niin saattaa silloin tällöin haluta

a) olla kryptinen ja mukavaikeasti tulkittava

b) kommunikoida inside-vitsien kautta vain niiden henkilöiden kanssa, jotka vitsin ymmärtävät

Ne, joille maailmankaikkeuden hauskimmat väläytykseni eivät aukea, voivat silloin vaikka imeä vihannesta. Mutta kun ei. Kun silloin nimenomaan täytyy tulla tivaamaan selitystä, ihmettelemään tai muuten vaan ymmärtää ihan väärin kaikki. Mikä aiheuttaa lisää selittämistä ja hiusten päästä nyhtämistä. Ja kuten Me Kaikki tiedämme, vitsi joka pitää selittää, ei naurata.

Toinen, mikä saa aivon leikkaamaan kiinni on se pirun tykkää-nappula. Jos allekirjoittaneen statuksessa esimerkiksi lukee, että Midillä on särki päässä tai että vituttaa niin että naama irtoo, niin mitä tykättävää siinä on? Oikeasti? Onko mun lärvikirjakamut sadisteja vai hä? Vai olenko mä jotenkin ymmärtänyt tykkäämisen käsitteen aivan väärin? Onko kyseessä sittenkin sympatianappula, en tykkää -nappula tai mahdollisesti ihan mitä vaan whatever-nappula? Painaako jengi sitä vain siksi, koska se on mahdollista? Olen kuullut huhuja, että lähes jokaisella lärvikirjalaisella on oma tykkää-stalkkeri, joka tykkää ihan joka jumalan tekstistä, jota erehtyy sinne suoltamaan. Mä olen niin täynnä tykkäämistä, että koko sanakin ärsyttää.

Facebook aiheuttaa mulle välillä tunteen, että joko olen aivan käsittämättömän vaikeasti ja epäjohdonmukaisesti kirjoittava peelo, joka kuuluu aivan oikeutetustikin ymmärtää väärin, tai sitten vaan… noh. Kai mun on vain lakattava päivittämästä statusta.

Midinetti ei tykkää.

(Kaveripoliittinen disclaimer: Sinä tuttu, joka tätä luet, et todennäköisesti kuulu tuohon yllämainittuun ryhmään. Hengitä. Ja tykkää rauhassa.)

Ps. Vaikka kommenttiboksi kysyykin teiltä mailiosoitetta, ei sitä ole ainakaan tällä hetkellä pakko sinne laittaa. Ihan vain tiedoksi.

Tykkään
1