Mulla on mennyt viime päivinä kaikki niin putkeen, että taitaa olla Härän horoskoopissa Perseidit Uranuksessa ja Venus B-rapussa. Riehaannuin eilen pinaattikeittoa kokkaillessani heittämään kananmunan lattialle. Ihan vaan for the fun of it. Vähän sen jälkeen vedin ylähyllyltä paketillisen mysliä naamalleni. Ja pöydälle. Ja lattialle. Sana fitness-mysli sai ihan uusia siivousulottuvuuksia.
Siinä vaiheessa, kun blogin kommenttiboksi näytti tältä, olisi varmaan pitänyt majoittua nötköttipurkin kanssa väestönsuojaan. Mutta ei.
En ottanut opikseni, vaan päätin tehdä illalla tiikerikakun kaverille viemisiksi. Siitäpä vasta hieno tulikin.
Mudcaken uusi vastine - turdcake.
Arvatkaa vienkö. Optimistina en heittänyt kirvestä kaivoon edes turdcaken lievästi jännittävän ulkomuodon vuoksi, vaan tein sille kuorrutteen vähän niin kuin harhautukseksi. Tiedättehän, vähän hopeanonparelleja sinne tänne ja suklaakuorrutetta päälle, niin kukaan ei huomaa ollenkaan, että keekinpala onkin hevosenkengän muotoinen ja sisältä raaka. No ei. Siitä kuorrutteesta tuli niin irstaan näköistä ruskeaa kokkelia, etten iljennyt ottaa edes kuvaa.
Koko homman kruunasi se, että Mies, joka ei yleensä välitä leipomuksistani tuon taivaallista, julisti keekin olevan parasta kakkua mitä mä olen koskaan tehnyt. Kuori oli kuulemma ihanan rapsakka ja sisus mukavan kostea. Voihan vee ja morjens. Ja mä olin jo heittämässä roskiin moisen herkkupalan. Argh.
Tarvitseeko edes sanoa, että tämä päivä alkoi sillä, että vedin vaihteeksi puuroryyninjämät päälleni kaapista? Olen ihan varma, että universumi yrittää viestittää mulle jotain. Jos ei muuta niin sitä, että puuro on lopussa. Ja sattuneesta syystä myös mysli. Ehkä näillä asioilla on mun eloonjäämiseni kannalta jokin ratkaiseva merkitys. Luotan siihen.
Sain onneksi Fingerporeista niin hyvät naurut, että sen luulisi kääntävän loppupäivän karman takaisin plussan puolelle.
