Archive for the 'asian vierestä' Category

Page 2 of 7

Harmaata

Mustien ajatusten viikko. Kesä on antanut parastaan, mutta valo on näyttänyt väljähtyneeltä jo liian monena päivänä. Olen jättänyt blogit lukematta ja päivittänyt Hesarin verkkosivuja. Tuijottanut otsikoita vaitonaisena. Miettinyt, miksi maailma on niin täynnä vihaa sellaisillakin ihmisillä, joilla periaatteessa on kaikkea ja kaikki hyvin. Yllättynyt naiivisti siitä, että sitä samaa vihaa löytyy täältäkin, ihan liian läheltä, päättävistä portaista.

Toisin sanoen on tuntunut pahalta viikon verran. Toisaalta viikon verran olen löytänyt elämästä normaalia enemmän positiivisia asioita. Naiiviudessa ei loppujen lopuksi ole niin paljon vikaa. Olen mieluummin vähän naiivi kuin pohjaan asti kyyninen.

 

Tykkään
7

Vamos a la playa

Eläköön mielivaltaisesti vaihtelevat sää- ja mielentilat. Viime viikon alussa hihkuin riemusta ja makasin bikinilahnana auringossa. Loppuviikosta etsin sisältä epätoivoisesti viileähköä kohtaa, johon käpertyä kuolemaan hupenevan jääpalavaraston keskelle.Tällä nimenomaisella hetkellä vihaan harmaata taivasta ja hyytävän jääkylmää sadetta enemmän kuin hiestä ihoon liimautuvaa paitaa. Kultainen keskitie, anyone? Nääh, sitähän mäkin.

Onneksi on koittanut aika tämän bloggaajan karistaa Suomen tomut kintuistaan ja suunnata Barcelonaan. Luvassa luonnollisesti kulttuuria ja nähtävyyksiä (= baareja ja olutta), Gaudia ja Dalia (= kukkaron heiluttelua kutsuvasti taskuvarkaiden nenän edessä), maltillista auringonottoa (= palaminen, tuo luonnon oma ihonkuorinta) ja hyvää ruokaa (= helou suola-/hellepöhö ja turvonneet nilkat). Tämän lisäksi harjoitetaan luonnollisesti kielitaitoa (=una vaso botella vino tinto, por favor) ja tehdään suomikuvaa tutuksi maailmalla (= hei mä meen pissalle tonne nilkankorkuiseen pensaaseen).

No ei. Äiti, lupaan olla ihan kiltisti. Neljän epäsinkun ja semisti epälapsettoman naisen virkistäytymisreissu tuskin saa parissa päivässä yhtä pientä katalonialaiskylää aivan sekaisin. Muutaman hyvin suunnitellun kauppaiskun ajattelin kyllä tehdä. Ja syödä tapaksia kunnes halkean. Ja vetäistä tapuliin jokaista taskuille kärkkyvää lyöppäriä.

Eli nähdään sitten kun. Toivottavasti runsaan kenkäpoliittisissa merkeissä. Kamera on pakattu ja olo on asianmukaisen outo. Harmittaa ainoastaan Provinssin missaaminen. Taas. Mut ei se mtn.

Mää lähen ulkomaille, adios!

Tykkään
11

Kristallipallo jäi kotiin

Hyväntekeväisyysorganisaation luotsaaman kirpputorin työntekijöillä oli eräänä tiistaina selvästi (?) hyvä päivä. Itsellänikin oli siihen saakka, kunnes huomasin kiertäneeni koko laitoksen kahteen kertaan ja saaneeni saaliiksi vain silkkihuivin ja ns. koirankusetushupparin. (Olkoonkin, että en omista koiraa.) Huppari oli puhtaasti rationaalinen hankinta (jonka banaaliutta vain vahvisti kotona takakapaleelta löytynyt reikä), silkkihuivi taas edusti sitä kirppareihin liittyvää löytämisen riemua.

Kassan luona otsaani kasvanut metrinen elin puolestaan edusti otsaani kasvanutta metristä elintä. Kassasedät viuhtoivat ja kikattivat keskenään jotain äärimmäisen hauskaa. (Aikamies kikattamassa, se on kuulkaa kaunista.)

“Kato Julli, mikä sulle tulee mieleen tosta? Ääähhähähää.”

“Oikeesti kato ny, äähhhhähähä. Mää tiiän mikä sulle tulee tosta mieleen, mää tiiän! Soot Julli niin pervo miäs ettei toista oo, eikookki, eikookki, katto ny! Khihihii!”

En kuollaksenikaan tiedä, mille Julli ja kaverinsa nauroivat, koska en kehdannut katsoa. Sedät ja kaksimieliset jutut – not my cup of tea. Sen sijaan nostelin hupparin ja huivin korvat luimussa tiskille ja toivoin, että naurun kohdetta ei esiteltäisi minullekin. Olisin toki voinut vastaiskuna esitellä sedille metrisen otsaelimeni, mutta se olisi ehkä ollut vähän tylyä.

Episodi toi elävästi mieleen erään aiemman kerran saman kirppiksen tiskillä. Harmittoman oloinen kassasetä jutusteli kanssani ensialkuun jotain yleisluontoista lapsista, kunnes keskustelu yllättäen kääntyi.

K: kassasetä, M: minä.

K: “Niin älä sitten ihmettele.”

M: “Hmmm?”

K: “Niin älä ihmettele tätä mun paitaa.”

Ukolla oli yllään jonkinlainen umpinainen eräjormaliivi, jonka alta vilkottivat oranssit t-paidan hihat.

M: “Öhmmmhh.”

No on se kyllä aika vitun ruma jos sitä meinasit. Ai et meinannu?

K: “Kun mun keltanen (tjsp) paita oli pesussa.”

M: “A-haa.”

Tyyliin kerro lisää. Kerro nyt. Wait, älä kerrokaan, I’ll get me coat.

K: “Oli pakko panna tää vaikken mä näistä niin tykkääkään.”

Niin mistä et tykkää? Vaatteista? T-paidoista? Mikrosiruista aivoissa? Kiristävistä foliohatuista? Hetken päästä tajuntaan alkoi lipsua epämääräisiä urheilukonnotaatioita ja muistelin hämärästi, että jotkin pallonpotkimiskisat jossain olivat tainneet juuri loppua. Lopputulosta en muistanut, mutta ilmeisesti voittaja ei ollut ainakaan Hollanti.

M: *lamppu syttyy* “Jaa, joo, jaa.” *syvä hiljaisuus*

Wtf. Näytänkö mä siltä, että tietäisin jotain jalkapallosta?!

Ja tämä kaikki olisi pitänyt ymmärtää oransseista hihoista. Tai niistä olisi siis itse asiassa pitänyt ymmärtää, että setämies olisi mieluummin halunnut pukeutua keltaisiin (?) hihoihin, mutta ei voinut, koska ne olivat pyykissä.

Jalkapallofanit, sedät, go figure. Pitäkää se potkupalloharrasteenne ja monimieliset vitsit erossa mun kirppisreissuista, eiksjooks.

Tykkään
17

Älä unta nää

Mikään ei liene tylsempää kuin toisten ihmisten unet. Ajattelin kuitenkin viime yön inspiroimana kertoa hieman omistani. Heräsin aamulla nimittäin varsin karvaaseen pettymykseen myttyyn puristettu peitto sylissäni.


Näen toistuvasti samoja unia. Jostain syystä ne jakautuvat kolmeen luokkaan. Yleisimmin näen unta kulkuvälineistä ja niihin liittyvistä vastoinkäymisistä. Yleensä olen lentokoneessa, joka syöksyy maahan. Herään aina ennen törmäystä. Joskus olen uppoavassa laivassa tai rämässä junassa. Lentokoneunia lukuun ottamatta unet ovat yleensä enemmän jänniä kuin pelottavia. Omituista kyllä, en pode pienintäkään lentopelkoa, vaan päinvastoin rakastan lentämistä. (Ilmakuoppia puolestaan inhoan kohtuullisen intohimoisesti…)

Toiseksi eniten näen sotaunia. Nekin kuuluvat seikkailukategoriaan. Näen varsinaisia painajaisunia oikeastaan todella harvoin. Olen seikkaillut öisin mm. Vietnamissa ja Lapissa :D. Hiippailen unissa suvereenisti kaiken maailman pommeilla ja aseilla varustettuna, vaikka oikeasti ymmärrän niistä yhtä paljon kuin sika satelliitista. Oikea wannabe-tsäk-bauer.

Kolmas toistuvan unen luokka on – varsin loogisena jatkumona – vaatekauppaunet. (Hiljaa siellä takana, tämä on vakava asia.) Olen nähnyt lukemattomat kerrat äärimmäisen todentuntuisia unia siitä, että löydän maailman täydellisimmän vintagevaatelumppuliikkeen, jonka kaikki tuotteet ovat juuri oikean kokoisia, äärimmäisen halpoja, ja kaikin puolin aivan täydellisen ihania. Kuvitelkaa se tunne, kun kirpputorilta löytyy joku huikea aarre halvalla ja kertokaa se sadalla. Rivikaupalla täydellisiä, uniikkeja vaatteita siinä aivan näppien ulottuvilla.

En voi sanoin kuvailla sitä pettymystä, kun herätessä tajuankin rusentavani käsissäni peittoa, enkä noin viittätoista ihanaa hippimekkoa ja nahkalaukkua. Tikkarin riistäminen pikkulapselta on pientä sen rinnalla. Mieluummin näkisin vaikka niitä lentokoneunia. Tai repeatilla erästä mainota unenpätkää, jossa vaihdoin hiusväriä näppärästi skalpeeraamalla itseltäni päänahan irti ja niittaamalla tilalle toisen erivärisen hiuskuontalon.

Niin, että arvatkaas vaan millaista unta näin viime yönä. Byääh.

Tykkään
10

Turkoosia vihreällä

Eilen vuoroin satoi, tuuli ja paistoi. Ja oli 23 astetta lämmintä. Hyppelin iltayhdeksältä pihanurmikolla suu hämmästyksestä ammollaan ja taisin hymyilläkin toopena. Ei ollut kylmä, ei yhtään. Olisin voinut jäädä nukkumaan siihen linnunmaitoilmaan. (No todellisuudessa en, hyttyset ovat nimittäin heränneet…) Kaiken palelemisen ja viikonloppuna iskeneen tappoflunssan jälkeen hellekeli tuntui hemmotelulta sielulle. Voi kesä.

Oli pakko ottaa kamera mukaan ja ikuistaa ensimmäinen kesäilta. Nappasin mukaan myös eilen kirpparilta mukaan tarttuneet kolme turkoosia asiaa ja ripottelin niitä pitkin pihaa.

Säkenöivän turkooseihin pitsiliinoihin harvoin törmää. Jonkun vaivalla koukuttelema nykerrys maksoi vaivaiset 80 senttiä. Malli ei ehkä ole maailman kaunein ja lankakin mitä lie luprua ja liian paksua sukkalankaa, mutta väri antaa viat anteeksi tällä kertaa. Jos tämä ei päädy omalle pöydälle, niin mökille sitten.

Pahasti ruohottunut kukkapenkki kaipaisi suitsimista. Ainoat, jotka juolavehnän seassa viihtyvät ovat siperianunikot ja keltainen röyhyke, jonka nimi on paennut päästä aikapäiviä sitten. Unikon nuput ovat yhtä ällöttäviä ja huvittavia kuin aina ennenkin.

Oli melkoista sattumaa, että liinan lisäksi ostoskoriin päätyi kaksi turkoosia paitaa. Joku jossain oli kai todennut, että turkoosi on nyt niinku ihan jestydei ja naamapalmu ja bai bai. Kiitos vain, kelpaa.

Nanson kuviopaita on mainion mallinen ja tuo mieleen hämärän kansallisromanttisia fiiliksiä. Tai modernin jussi-paidan. Sitä epämodernia versiota en päälleni pukisikaan, en edes raipaniskujen uhalla. Paidan malli on aivan loistava, ja siinä on kaunis pääntie. Jostain syystä Nansoa myydään kirppareilla monesti kummallisen halvalla, vaikka mielestäni laatu on priimaa ja käytettävyys huipussaan. Edes Marimekko ei ole niin jokapäiväisen helppoa käytettävää kuin Nanso.

Zaran polyesterinen kreppiriekale tuntuu niin mahtavan silkkiselle, että sille voi melkein antaa anteeksi, ettei se ole sitä. En jostain syystä osannut sanoa ei röyhelöiselle paidalle, vaikka minä ja rimpsut emme ole mitenkään itsestään selvä yhtälö. Kyllä hippi on hipille hippi, ajattelin ja kaappasin rievun mukaani.

Omakotiasumisen ehdottomasti paras puoli on luonto. Kerrostalossa asuessa en tajunnut ollenkaan, mikä määrä ketunleipiä, lemmikkejä ja puna-ailakkeja tilkuttaa penkereitä joka kesä. Enkä ymmärtänyt ollenkaan, että ne ovat siellä kaikkien vapaasti ihailtavissa ja poimittavissa. Nykyään hiljenen joka kevät tuomen alustan valloittavan lemmikkimeren edessä ja hätistelen ruohonleikkurilla hurjastelevaa miestä kauemmas kevätesikkojen luota.

Luonnon antimista mukavimpia ovat kuitenkin kasvimaan uskolliset monivuotiset. Ruohosipuli ja lihaliemikuution korvikkeeksi sopiva liperi viihtyvät hirsimökin kupeessa. Mansikkasato on ollut pari vuotta kitulias, mutta elän toivossa. Siihen asti taas elän raparperilla.

Olen aivan häpeämättömän tyytyväinen kotipaikkaani ja tähän ympäröivään vihreyteen. Täällä saan viipottaa hipinhajuisessa turkoosipaidassa napsimassa alushousuissani mansikoita kasvimaalta, eikä kukaan näe.

Pihapurkkeihin piti hankkia pientä väri-ilottelua kesäkukkien muodossa, totta kai :).

Ihanaa (vaikkakin sateista) kesäkuun ekaa kaikille! Olen antanut itseni ymmärtää, että helleaalto rajasi meikäläisen tänään pohjoispuolelleen… ehkä sitten huomenna?

Tykkään
12