“14.7.2011
Olen tällä hetkellä hillittömän tyytyväinen elämääni. Silti yllätän itseni aina välillä haaveksimasta asioista, joita en voi saada. Kaipaan spontaaneja baarireissuja. Kaipaan sitä, että saisin valvoa niin myöhään kuin haluan ja herätä koska haluan. Kaipaan sitä, että voisin kivuta luonnosvihon ja kynien kanssa vinttiin ja istua siellä kenenkään kaipaamatta ja ihmettelemättä.
Olisi ihanaa ruopsutella puutarhaa kaikessa rauhassa ja lukea kirjoja ulkona. Olisi ihanaa kierrellä kaupungilla tuntikausia. Olisi ihanaa ommella keskeytyksettä koko päivä. Olisi ihanaa kirjoittaa enemmän ja laittaa blogiteksteihin enemmän ajatusta. Olisi ihanaa jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja.
Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä. Ehkä ei vielä sittenkään.
Vastapainoksi voisin toki kirjoittaa tuhat ja yksi asiaa, jotka ovat ihania ja joita en ikinä vaihtaisi pois. Entinen minäni ei olisi osannut arvostaa sitä, miten hienoa on harjata pienen tytön pehmoisia hiuksia ja laittaa niihin poninhäntäkampaus. Tai sitä, miten hauskaa on nähdä pieni pyöreä lapsenvartalo uimapuvussa ja miten liikuttavat ovat pienet hiekkaiset varpaat. Entinen minäni olisi tuskin osannut arvostaa nykyistä elämääni. Päänsisäinen mikroevoluutio. Kukahan mä olen kymmenen vuoden päästä?
Ei sen väliä. Tää on hyvä näin.”
Osui ja upposi :) Vaikka omat lapset on jo isompia, silti noita tiettyjä asioita kaipaa, mutta sitten kun ne ihanat tulee halaa ja sanoo että Äiti rakastan sua <3, niin ei paljoa siinä kohtaa enää hippaaminen tai muu hummaaminen sit kiinnosta.. Hauska sattuma vielä, että tekstisi on päivätty esikoiseni, ihanan prinsessaiseni 10-vee synttäripäivälle :)
Joo kyllä sydän sulaa kun pieni 2-vuotias tulee sanoo että äiti lakastan sinua :D. Tuskinpa itse ymmärtää sanomansa sisältöä, mutta ei sen väliä ♥. Mä en ole mistään niin iloinen kun siitä, että “uskalsin” viimein tehdä lapsen :). Kymenvuotispäivää odotellessa, tuntuu uskomattomalta että sellainenkin joskus tulee.