Camera obscura eli hämärä huone

Blogipostauksen tuottaminen on välillä kerroksellista puuhaa. Ensi alkuun meinasin höpötellä jotain yleisluontoista ylläni olevista vaatteista. Sitten – ennen kuin olin aloittanutkaan – ajattelin postata pelkät kuvat ja vaieta kerrankin. Sitten tuumasin että omalla naamalla kuorrutettu kuvapostaus olisi oikeastaan aika lame, ja vuodatin rivikaupalla retrospektiivistä paskaa siitä, miltä nyt tuntuu kun on blogannut kohta neljä vuotta. Että on oppinut sitä ja tätä ja ylevöitynyt kaikessa viisaudessaan ainakin kolmanteen potenssiin. Ja että silmäluomeen on ilmestynyt ryppy, jota kutsuu salaa nimellä Ritva.

Sitten ajattelin että pöh, ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaan.

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvata omia vaatemieltymyksiä juuri tällä hetkellä, niin sanoisin sparta. Ei sparta as in risuparta ja lihakset, vaan sparta as in karu. Puhdaslinjaisuus on meikäläisen maailmassa nyt kova sana, samaten kuin materiaalit, jotka hyväilevät kättä kuin säänpieksämä puu tai veden muovaama kivi.

COSin musta lörppöpaita on silkkiä, ja ominaisuuksilleen uskollisena se lämmittää harsomaisuuteensa nähden yllättävän paljon. H&M:n wanha villasekoitehame edustaa sitä ainoaa hameenmittaa joka ei ole muodissa, mutta on ehkä juuri siksi noussut arvoon arvaamattomaan. Harmaa polvimittainen villahame on yhtäaikaa mummoisa ja minimalistinen, eikä ole olemassa sellaista hametta, jota hiljaista asennetta huokuvat nauhakengät eivät särmäyttäisi.

Joistakin vaatteista ei luovu ennen kuin ne ovat puhki ja luulen, että ylläni on nyt aika monta sellaista. Tässä combossa olen viihtynyt jo useamman päivän. Luulen, että yleiset hygienasäädökset vaativat pikkuhiljaa jo keksimään jotain muuta ylle, mutta kun en millään haluaisi.

Mää en taho.

Ps. Huomaatteko, mulla on rannekello. En ole omistanut rannekelloa sitten ekaluokan, jolloin sain ensimmäisen mintunvihreän aikarautani. Hukkasin sen kahden viikon sisällä ja siitä jäi elinikäiset traumat. Huikkasin Miehelle ennen joulua puolihuolimattoman lahjatoiveen (“semmonen ihan simppeli nahkahihnanen vaarinkello olis kiva“), ja hämmästys oli suuri kun toiveeni kuultiin. Kello on kaveri ♥.