Monthly Archive for January, 2012

Väliaika, kahvia ja pullaa

Published on 01/26/2012 in asian vierestä. 0 Comments

Hei murut. Kertoisin teille oikein mielelläni seikkailuistani rakennekynsien maailmassa ja kaikkea muuta ällistyttävän jännistyttävää, mutta mulla on täällä niinsanotusti vähän teknikal difikultiis, on ollut jo hyvän aikaa. Suomeksi sanottuna en saa kuvia koneelle (netti onneksi toimii jo), ja kuten me kaikki tiedämme, pics or didn’t happen.

Eli otetaan kaikki mahdollisimman tuima ilme ja suunnataan pistävä virtuaalinen tuijotus allekirjoittaneen mieheen lähimpään mikrotukihenkilöön. Höystetään tuijotusta kiukkuisilla tuhahduksilla ja tsk-tsk-äänillä. Kyllä se siitä.

Muutoin joudun guuglaamaan teille päivittäin lolcatseja ja vanhoja Fingerporeja tekstien höysteeksi. Oisko kivaa. Ei.

 

Tykkään
8

Jännän äärellä

Published on 01/16/2012 in kosmetiikka. 6 Comments

Oh noes. Menin sitten tilaamaan MiMaxilta rakennekynsien tekemiseen tarvittavan aloituspaketin. Ajattelin siis väkertää itse itselleni akryylikynnet. Kuulostaa hyvältä, eikö…? (Not.) Veikkauksia kehiin, tuleeko lopputulos olemaan

a) katastrååf

b) tomi traktori on kaverini- lapiokynnet

vai

c) itkuparkuyää?

Veikkaan ensimmäistä. Optimistina tyydyn myös b-vaihtoehtoon.

Kynteni ovat aina olleet mallia käytän-raapimiseenkin-apuvälinettä, eli mulla ei ole kynsiä. Ne katkeavat välittömästi tai taittuvat oikein mukavasti kynsipedin puolelta mitä kummallisimmissa tilanteissa. Niin kuin vaikka paitaa pukiessa. Tai hengittäessä.

Aiemmin kynnettömyyden tuskan kanssani jakanut ystäväni J esitteli joulunpyhinä uusia akryylikynsiään, ja jossain aivosolujeni välissä synapsi löi kipinää. Minä kans. Mulle ja. Luonteelleni uskollisena siellä kipinöi myös kitupiikkeys ja rajaton, egomaaninen luotto omiin kykyihin. Verraton yhdistelmä, voin kertoa. Ilman sitä elämä olisi paljon tylsempää.

Että sitten kun olen pilannut kynteni lopullisesti ja saanut kaikki mahdolliset sienet ja homeet ja itiöt käpäliini, niin saa tulla ilkkumaan. Sitä ennen pyydän kuitenkin nöyrimmästi teitä jakamaan kaikki viisautenne akryylikynsiin liittyen. Antakaa tulla. Erityisen mielellään otan vastaan informaatiota siitä, jos joku kaltaiseni pösilö neroushenkilö on laittanut kynnet onnistuneesti tai vähemmän onnistuneesti itse itselleen. Saa toki myös avautua muuten vain aiheesta kynnet. Tai vain lällätellä ja osoitella.

Ajattelin aloittaa vaatimattomasti ilman tippejä, eli pinnoitan vain oman kynnen akryylimassalla. Joku raja uskaliaisuudellakin :D. Nyt vain odotellaan jännityksellä pakettia kotiin saapuvaksi… iiks.

Kuva: MiMax.

Tykkään
10

Kuin kaksi paitaa

Published on 01/13/2012 in camera obscura, shopattua, smells like sarkasmi and vaatteet. 0 Comments

Kuvailin huvikseni COSin ostoksiani. Musta paita on nähty jo, beige odottelee pukeutumisinspiraatiota.

Pidän aika paljon siitä tavasta, millä COS kommunikoi asiakkaan kanssa. Markkinoinnissa käytetään paljon tekstejä. Vaatteet on viikattu siististi pusseihin, joissa lukee pitkät pätkät tarinaa siitä, miten olemme juuri sinun etuasi ajatellen pakanneet tämän juuri näin, ja että palautathan vaatteen tässä samassa pussissa, sillä se säästää luontoa. Ja niin edelleen. Kaulakorussa oli pikkuruinen  lappu, jossa oli teksti I’m real leather ja kangaspussin tekstin tiedättekin jo.

On kuin jokin näkymätön, välittävä persoona pitäisi huolta juuri minusta.

Tulee sellainen tosi spessu olo ♥.

 

Tykkään
3

Camera obscura eli hämärä huone

Published on 01/11/2012 in päivän pukineet. 2 Comments

Blogipostauksen tuottaminen on välillä kerroksellista puuhaa. Ensi alkuun meinasin höpötellä jotain yleisluontoista ylläni olevista vaatteista. Sitten – ennen kuin olin aloittanutkaan – ajattelin postata pelkät kuvat ja vaieta kerrankin. Sitten tuumasin että omalla naamalla kuorrutettu kuvapostaus olisi oikeastaan aika lame, ja vuodatin rivikaupalla retrospektiivistä paskaa siitä, miltä nyt tuntuu kun on blogannut kohta neljä vuotta. Että on oppinut sitä ja tätä ja ylevöitynyt kaikessa viisaudessaan ainakin kolmanteen potenssiin. Ja että silmäluomeen on ilmestynyt ryppy, jota kutsuu salaa nimellä Ritva.

Sitten ajattelin että pöh, ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaan.

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvata omia vaatemieltymyksiä juuri tällä hetkellä, niin sanoisin sparta. Ei sparta as in risuparta ja lihakset, vaan sparta as in karu. Puhdaslinjaisuus on meikäläisen maailmassa nyt kova sana, samaten kuin materiaalit, jotka hyväilevät kättä kuin säänpieksämä puu tai veden muovaama kivi.

COSin musta lörppöpaita on silkkiä, ja ominaisuuksilleen uskollisena se lämmittää harsomaisuuteensa nähden yllättävän paljon. H&M:n wanha villasekoitehame edustaa sitä ainoaa hameenmittaa joka ei ole muodissa, mutta on ehkä juuri siksi noussut arvoon arvaamattomaan. Harmaa polvimittainen villahame on yhtäaikaa mummoisa ja minimalistinen, eikä ole olemassa sellaista hametta, jota hiljaista asennetta huokuvat nauhakengät eivät särmäyttäisi.

Joistakin vaatteista ei luovu ennen kuin ne ovat puhki ja luulen, että ylläni on nyt aika monta sellaista. Tässä combossa olen viihtynyt jo useamman päivän. Luulen, että yleiset hygienasäädökset vaativat pikkuhiljaa jo keksimään jotain muuta ylle, mutta kun en millään haluaisi.

Mää en taho.

Ps. Huomaatteko, mulla on rannekello. En ole omistanut rannekelloa sitten ekaluokan, jolloin sain ensimmäisen mintunvihreän aikarautani. Hukkasin sen kahden viikon sisällä ja siitä jäi elinikäiset traumat. Huikkasin Miehelle ennen joulua puolihuolimattoman lahjatoiveen (“semmonen ihan simppeli nahkahihnanen vaarinkello olis kiva“), ja hämmästys oli suuri kun toiveeni kuultiin. Kello on kaveri ♥.

Tykkään
7

Kaulakkaat

Published on 01/08/2012 in shopattua. 2 Comments

Joulupukki toi toisen, toisen ostin itse. Toinen on nahkamakkara, toinen muistuttaa erehdyttävästi jotain, mitä väkerreltiin hikisin käsin ala-asteen kässäntunnilla. Kumpikin kääritään kaulaan ja molemmat ovat lajeissaan epätyypillisiä yksilöitä.

COSin nahkamakkarakoru näytti tuotekuvissa todellisuutta hintelämmältä. Kuvittelin saavani juuri ja juuri kaulan ympäri yltävän käädyn, mutta mötkö taipuukin helposti myös vyöksi. En valita. Tykkään ihan mielettömästi korussa piilevästä naamioidun helminauhan estetiikasta. Voin itseasiassa sanoa, että todella harva rihkamakoru on yhtä mieleinen kuin tämä. Jännästi en oikeastaan edes miellä tätä rihkamaksi, koska se on nahkaa. Parasta mitä kympillä saa? Ainakin lähellä. (COSilta kotiutui “yllättäen” taas muutakin… niistä enemmän joku toinen kerta. Alet prkl.)

Pukinkontista löytyi äidin Accessorizesta bongaama hassunhauska pampulahuivi. Se on ihana! Laiskoina päivinä tarvitaan vain taustalle tylsää mustaa, kaulaan pampulat – ja päivä on pelastettu. Tätä ei tosin parane näyttää kissoille… Väännän korkeimman omakätisesti patalapun siitä hännäkkäästä, joka pampulahuivini tuhoaa.

Nahkakoru postitettiin kotiin asemoituna askeettisen viehättävään lakanakangaspussiin. Siitä tuli välittömästi mieleen idyllisiä tuokiokuvia mankeleista ja ulkona kuivuneista pellavalakanoista. Pussukan inspiroimana suihkin seuraavana aamuna ranteisiini vähälle käytölle jäänyttä Estee Lauderin White Linen hajuvettä ja päädyin kyselemään töissä jokaiselta vastaantulevalta työkaverilta, että haisenko liikaa vai ihan liikaa parfyymille. Loppupäivästä sain päänsäryn. Mielikuvat, mankelit, who needs them.

Pussin reunassa on lievästi piilokuttuileva teksti “fulfilment is a tidy drawer”. Pistää miettimään, onko fulfilment pienempi vai yhtäsuuri, jos survoo laatikkoon roinaa useammassa pienessä pussissa, vai jos kenties laittaa koko laatikon sisällön yhteen isoon pussiin. Nimimerkillä mitä on tämä “tidy drawer”, josta puhutte. Oli mitä hyvänsä, sitä ei tullut pussin mukana.

Niin, ja arvatkaa mitä. Ostin uudet kengät ja laitoin vanhat (lue: kohtuullisen uudet moposaapakset) muovipussiin. Kotona Mies oli heittänyt pussin roskikseen, koska sen viereen oli jälkeenpäin asetettu epähuomiossa pari roskapussia. Ehdin pelastaa kengät, mutta mitä opimme tästä? Pussit, ne vasta on perseestä.

Tykkään
7