Hyväntekeväisyysorganisaation luotsaaman kirpputorin työntekijöillä oli eräänä tiistaina selvästi (?) hyvä päivä. Itsellänikin oli siihen saakka, kunnes huomasin kiertäneeni koko laitoksen kahteen kertaan ja saaneeni saaliiksi vain silkkihuivin ja ns. koirankusetushupparin. (Olkoonkin, että en omista koiraa.) Huppari oli puhtaasti rationaalinen hankinta (jonka banaaliutta vain vahvisti kotona takakapaleelta löytynyt reikä), silkkihuivi taas edusti sitä kirppareihin liittyvää löytämisen riemua.
Kassan luona otsaani kasvanut metrinen elin puolestaan edusti otsaani kasvanutta metristä elintä. Kassasedät viuhtoivat ja kikattivat keskenään jotain äärimmäisen hauskaa. (Aikamies kikattamassa, se on kuulkaa kaunista.)
“Kato Julli, mikä sulle tulee mieleen tosta? Ääähhähähää.”
“Oikeesti kato ny, äähhhhähähä. Mää tiiän mikä sulle tulee tosta mieleen, mää tiiän! Soot Julli niin pervo miäs ettei toista oo, eikookki, eikookki, katto ny! Khihihii!”
En kuollaksenikaan tiedä, mille Julli ja kaverinsa nauroivat, koska en kehdannut katsoa. Sedät ja kaksimieliset jutut – not my cup of tea. Sen sijaan nostelin hupparin ja huivin korvat luimussa tiskille ja toivoin, että naurun kohdetta ei esiteltäisi minullekin. Olisin toki voinut vastaiskuna esitellä sedille metrisen otsaelimeni, mutta se olisi ehkä ollut vähän tylyä.
Episodi toi elävästi mieleen erään aiemman kerran saman kirppiksen tiskillä. Harmittoman oloinen kassasetä jutusteli kanssani ensialkuun jotain yleisluontoista lapsista, kunnes keskustelu yllättäen kääntyi.
K: kassasetä, M: minä.
K: “Niin älä sitten ihmettele.”
M: “Hmmm?”
K: “Niin älä ihmettele tätä mun paitaa.”
Ukolla oli yllään jonkinlainen umpinainen eräjormaliivi, jonka alta vilkottivat oranssit t-paidan hihat.
M: “Öhmmmhh.”
No on se kyllä aika vitun ruma jos sitä meinasit. Ai et meinannu?
K: “Kun mun keltanen (tjsp) paita oli pesussa.”
M: “A-haa.”
Tyyliin kerro lisää. Kerro nyt. Wait, älä kerrokaan, I’ll get me coat.
K: “Oli pakko panna tää vaikken mä näistä niin tykkääkään.”
Niin mistä et tykkää? Vaatteista? T-paidoista? Mikrosiruista aivoissa? Kiristävistä foliohatuista? Hetken päästä tajuntaan alkoi lipsua epämääräisiä urheilukonnotaatioita ja muistelin hämärästi, että jotkin pallonpotkimiskisat jossain olivat tainneet juuri loppua. Lopputulosta en muistanut, mutta ilmeisesti voittaja ei ollut ainakaan Hollanti.
M: *lamppu syttyy* “Jaa, joo, jaa.” *syvä hiljaisuus*
Wtf. Näytänkö mä siltä, että tietäisin jotain jalkapallosta?!
Ja tämä kaikki olisi pitänyt ymmärtää oransseista hihoista. Tai niistä olisi siis itse asiassa pitänyt ymmärtää, että setämies olisi mieluummin halunnut pukeutua keltaisiin (?) hihoihin, mutta ei voinut, koska ne olivat pyykissä.
Jalkapallofanit, sedät, go figure. Pitäkää se potkupalloharrasteenne ja monimieliset vitsit erossa mun kirppisreissuista, eiksjooks.
