Pääsiäisen kärsimysnäytelmä on omalta osaltani näyttänyt kasalta painaviksi niistettyjä paperimyttyjä. Näytelmän pääosassa patsastellut Mrs. Softembo on ansiokkaasti kuorinut kirsun alias nöösin ylimääräisestä ja osin sangen tarpeellisestakin orvaskedestä. Teetä eli tsaikkaa on nautittu hunajan kera ja onpa viikonloppuun (ja allekirjoittaneeseen) ehtinyt upota puolikas pullo proseccoakin. Se ehti upota niinä strategisina hetkinä ennen flunssanuijan iskemistä, joka tapahtui aika tarkalleen puolikkaan chevreamazonen ja fisupaukun välissä pitkänäperjantaina, josta tulikin odotettua lyhyempi.
Symppaan kovasti sitä lähi-idässä muinoin puuhun hakattua partaäijää, ei nää pääsiäiset oo kivoja kenenkään mielestä. Varsinkaan tämmöiset räkäpääsiäiset, jolloin ei ole syönyt munan munaa. Taaskaan.Vähemmästäkin herää raivokas halu naulata ihmisiä kiinni kakkosneloseen tai kerjätä naapureilta karkkia noidaksi pukeutuneena perjantain bileasussa. Nukkumaan meno iltakymmenen maissa olisi tietysti ollut tilanteena ihan win, ellei aamulla olisi ollut karmea olo flunssapoliittisista syistä. Ikinä ei voi voittaa.
Suurin vääryys on kuitenkin se, että olen koko päivän elänyt maanantaissa, ja nyt onkin tiistai. Tiistai, kaaddämit. Petkuhuiputusta. Universumi on syönyt multa yhden päivän. Se olisi saattanut olla se päivä, jolloin mut valitaan maailman presidentiksi. And now we will never know.
Näiden kaikkien vääryyksien keskellä ajattelin piristää itseäni kauniilla ja aivan liian harvoin käyttöön päätyvillä asioilla. Ja ajattelin tehdä sitä viikon verran. Kottarainen polkaisi blogissaan käyntiin herkkuviikon ja haastoi muutkin kaivamaan käyttöön ne kaikki kaapin perälle säilötyt ihanuudet ja herkut, joita jostain syystä säästelee jotain spesiaalihetkeä varten.
Itselleni kaulakoruista on tullut arjen luksusta. Koruja ei ole tullut käytettyä, koska talouden taaperoikäinen pikkumarakatti roikkuu niissä silmät kiiluen ja kaksin käsin, ja korujen varjeleminen käy työstä sinällään. Kaikenlaisista killukkeista on tullut vähän sellaisia noehkäsittenparinvuodenpäästä-koruja. Turkoosikivinen Fatiman käsi on äidin tuoma tuliainen jostain etelän maalta, veikkaisin Turkista. Tykkään siitä kuin hullu porosta.
“Joku” oli joskus vuosia sitten siivonnut ko. korun erääseen harvoin käytettyyn ompelurasiaan, ja se samainen “joku” löysi sen sieltä aivan tuhannen solmussa muutama päivä sitten. Saattaa olla, että ompelurasian ääressä päästettiin muutama aikuismaisen hillitty hihkaisu. Uskonnollisena symbolina tämän merkitys on itselleni olematon, mutta kaunis se on koruna silti. Todella harvoin käytettyä luksusta, etten sanoisi.
