Monthly Archive for February, 2011

Epätervehdys

Ostin tässä hiljan Vero Modasta hameen, joka yllä koen näyttäväni mainoskatalogitytöltä. Tai ehkä paremminkin jonkin tervehenkisen tyttökirjan siveältä päähenkilöltä. Jalkaan vain matalakantaiset, järkevät nauhakengät ja kainaloon nauhalla sidottu kirjakasa. Ja käteen omena. Ei unohdeta omenaa.

Tarvitseeko edes sanoa, etten harrasta juuri mitään tervehenkistä? Järkevistä kengistä puhumattakaan. Omena päivässä ehkä pitää lääkärin loitolla, mutta vain jos sitä käyttää heittoaseena.

Pitkän mustaharmaan kauden jälkeen punavalkoraidallinen paita ja sininen hame tuntuu suorastaan silmiä särkevältä yhdistelmältä. Alati lisääntyvä valo kuitenkin vaatii väriä. Ja sinivalkopunainen nyt sattuu olemaan yksi hienoimmista yhdistelmistä mitä on. Olen nitissyt aiemmin vaatemakuni jakomielisyydestä. Se on muun muassa sitä, että rakastaa monokromaattisuutta aivan yhtä palavasti kuin perusvärejä. Samaten kuin avantgardistista siluettia ja sitä tavallisen normaalia.

Yhdessä elämänvaiheessa käytin lähes poikkeuksetta aina hametta. Hame ja pitkävartiset nahkasaappaat. Satoi, paistoi tai tuiskusi. Metsässä tai kaupungissa, aina hame. Välillä olin aistivinani ihmisten kommenteista jopa pieniä piikkejä jatkuvaa yksilahkeisuutta kohtaan, mutta kuittasin ne mielikuvituksen tuotteiksi. Mitä kummallista hameissa nyt on?

Mikään vaatekappale maailmassa ei ole niin mukava kuin hame. Hyvien sukkahousujen kanssa olo on kuin mukavimmassa löhöasussa. On suorastaan ihme, että miehet eivät ole omineet hametta omaan käyttöönsä. Oikeasti. Hame rulaa.

Ajatukset hameen epäkäytännöllisyydestä ja ylipukeutumisen vaaroista ovat ihan täyttä potaskaa. Hame päällä voi vallan mainosti pyöräillä, juosta bussia kiinni ja rämpiä metsässä. Ei mitään ongelmaa. Talvella hame on aivan yhtä lämmin kuin housut, jos osaa valita sukkahousunsa oikein. Kyse on enemmän asenteesta.

Olen ajautunut viime vuosina pillifarkkuleiriin niin tiukasti, että hameet ovat jääneet oudosti vähän taka-alalle. Jostain syystä myös kauppojen hametarjonta on hillinnyt niiden käyttöintoa. Rekeillä roikkuu tylsyyttä toisen perään. Tämän näennäisen tyttökirjallis-asiallisen ja rymytessäkin rypyttömän vekkihameen (sekä armaan Gregoryn) ansiosta kuitenkin muistin taas, miten hauskaa ja mukavaa on olla lahkeeton.

Siitäkin huolimatta, että näyttää epäilyttävän tervehenkiselle kullanmurulle. Jääpähän yllätysmomentti.

Tykkään
10

Itäistä valoa

Huomasin kietoneeni liuhukeneuleen tänään varsin avantgardistisesti kaulaani. Yritin dokumentoida, mutta kuvista tuli huttua. Siitä se ajatus sitten lähti.

Tykkään
9

Boheemi rapsodia

En ole koskaan oikein ymmärtänyt sisustuslehtien tai -blogien päälle. Tykkään kyllä lukea niitä, ei siinä mitään, mutta kaikenlainen samaistuminen esiteltäviin kohteisiin on jäänyt uupumaan. Olen otaksunut, että olen vain niin kertakaikkisen mauton ja tyylitön sisustaja, että kukaan ei osaa koota minua inspiroivia sisustuksia. En pane yhtään pahakseni vaikka näin olisikin, varsinkin jos tyylittömyyden voi kuitata sanalla boheemi.

Nykymuodin mukainen valkoinen maalaisromantiikka on karuimmillaan ihan jees, mutta normaalissa hörhelövolyymissaan iso yök. Minimalismista tykkään kyllä, mutta en liian. Retroilukin on liiallisuuksiin mennessään tylsää. Olen sisustajana samanlainen mahdottomuus kuin pukeutujanakin: tykkään vähän ja kaikesta.

Suurin syy siihen, miksi muiden kokoamat sisustukset eivät napeksi, on kerroksellisuuden puute. Haluan, että kodissa näkyy elämisen kerroksia. Eri ikäisiä tavaroita, eri tyylisiä tavaroita. Liika homogeenisuus haukotuttaa. Näen kodin paikkana, johon ei ole hankittu tavaroita, vaan ne ovat kerääntyneet sinne.Tämä tuntuu olevan kaikkien sisustusjulkaisujen ongelmana.

Ja mitä eniten kaipaan, on väri. Kaipaan räiskyvän värisiä seiniä ja seinäkoristeita.

Netin ihmemaata kuokkiessani tajusin, että sisustuskuvien ei tarvitse olla yksi yhteen oman maun kanssa. Niistä voi poimia omat suosikkiasiansa ja nauttia lopuista nätin kuvan  muodossa. En haluaisi asua pyörien päällä kulkevassa kotterossa tai muovihelmillä kuorrutetussa kitsch-helvetissä, mutta voin nauttia niistä otetuista kuvista. Ja haaveilla loputtomista pinoista isoäidinneliötyynyjä ja muita asioita.

(Mörökölli periköön ihmiset, jotka skannaavat kuvia nettiin kärpäsenkakan kokoisina.)

Kuvat täältä, täältä, täältä,ja täältä.

Tykkään
6

Luumu-tädin lauantai-iltamat

Kissat, kuten ihmisetkin, tykkäävät rentoutua viikonloppuisin. Luumu-täti vaatii rentoutuakseen rankan röhnöttämisen vastapainoksi rankkaa mättämistä. Tässä taloudessa ei syödä sipsinmuruakaan, ennen kuin virallinen Tarkastaja on koemaistanut erän. Mieluiten useampaan kertaan. Mikään muu herkku ei saa mummukitua liikkeelle yhtä kepeäjalkaisesti kuin sipsi. Mikäli tyhmät alamaiset eivät tarjoile tarpeeksi ripeään tahtiin, viuhuu sohvan selkänojalta piikkikinnas kohti suuhun matkaavaa herkkupalaa. Kintaan on todettu joskus myös nappaavan syöjää näpeille/poskelle, jos arvon madamella on ollut erityisen kovat sipsipoltot.

On rankkaa olla kissanomistaja. Tai luumunomistaja.

Oooh.

Nuuh.

Slurp.

Rousk.

Tykkään
24

Musta tykätään

Yritin tässä hetken arpoa, kirjoittaisinko aiheesta x vai y, työstäisinkö luonnoksia z ja ö, kävisinkö kuvaamassa kuuta vai vastaisinko kommentteihin, kunnes jostain kuului ääni, huomio herpaantui, ja aloin kirjoittaa jostain ihan muusta. Perus kultakala. Päällimmäisinä fiiliksinä tällä hetkellä on järjetön nälkä ja pakkas-ahist-ahist. Jälkimmäinen ahistaa nyt tällä kertaa vaihteeksi siksi, koska mun “kuvankäsittelykone” sijaitsee tuolla itäsiivessä ja siellä on kylmä kuin Siperiassa. Jotta saisin kuvia posteihin niin täytyisi raahata äässi siperiaan, eikä nyt millään napeksisi.

Mun blogiin viitataan varmaan keskusteluissa sinä blogina, jossa jauhetaan aina pakkasesta. Tai siis eihän mun blogista missään keskustella, mutta näin ajatusleikkinä.

Ja sitten otsikkoon. En näe unta tai ole muuten vain harhainen, vaan sain supermahtavaa turnyyripukua työstävältä Rhialta tuossa aika monta päivää sitten prenikan, joka pitäisi ilmeisesti laittaa kiertoon. Kiitos vain antajalle! Näitä nappuloita on viime päivinä siunaantunut aika urakalla, mistä olemme itseni kanssa kovin otettuja. Laitan nyt jakoon vain tämän yhden, koska laiskottaa ;D.

Beautiful Blogger Award:
Tee seitsemän tunnustusta ja jaa eteenpäin seitsemälle bloggaajalle.

1. En käy koskaan salilla suihkussa, vaan kipitän kotiin omaan suihkuun. Jonkun mielestä varmaan ällöä, mutta mulla on tilanteeseen varatut hikivaatteet eikä niihin pukeutuminen ärsytä läheskään niin paljon kuin täydessä pukukopissa nakkena töytäily.
2. Olen muuten kaikkiruokainen, mutten voi sietää piimää, viiliä ja varsiselleriä.
3. Suutun nopeasti ja paukahtaen, mutta kaiun vaiettua olen jo entiselläni.
4. Kärsin road ragesta lähes aina ratin takana istuessani. Tämän lisäksi olen huono kuski, ja sitä myöten rattoisaa matkaseuraa.
5. En osaa ollenkaan erityisesti naisväen rakastamaa piilovittuilua. Sitä ei myöskään kannata soveltaa muhun, koska tajuan nasevat piilopiikit vasta päivien (tai vuosien) päästä. Olen sitä koulukuntaa, joka sanoo asiat suoraan.
6. Edelliseen liittyen pelkään välillä olevani päällepäsmäri, koska sanon varsin suoraan ja töksäyttäen mielipiteeni. Aina välillä tulee sellainen olo, että ihmiset eivät oikein ymmärrä, että odotan vastapuolelta samaa ja sitten vasta keskustellaan kompromisseista :D
7. Olen 110% optimisti, vaikka blogiteksteistä saisikin näennäisesti muun käsityksen. Vinoilu on vain kepeä tapa suhtautua elämään.

Kuten sanottua, olen saanut useamman blogipalkinnon viime aikoina, joten laitan säästeliäästi tämän jakoon vain yhdelle. Pjuutiful Plokker-pränikkä menee… tättärätättärätää… Blandad-blogin Heidille, jonka vaatejuttuja ja projekteja on aina ilo lukea ja seurata!

Tykkään
9

Toppatakki ilman hihoja

Toppaliivi on paradoksi. Se on teoriassa lämmin vaate, mutta siinä ei ole hihoja. Toisin sanoen se lämmittää, mutta ei sitten kuitenkaan. Sen alle ei voi pukea vaatetta liian paksusti, koska silloin tulee kuuma. Liian vähä vaatetus taas johtaa paleltumiin, käsivarsikuolioon ja amputaatioon. Sen päälle ei voi pukea takkia, koska sitten näyttää läskiltä ja saa kroolata omassa hiessään. Samasta syystä sitä ei voi myöskään pukea takin päälle.

Tärkeintä on kuitenkin se, että toppaliivissä näyttää läskiltä. Paitsi jos siinä on vyö. Sitten näyttää vain rintavaperseväläskiltä.

Ja entäs ne tyyliseikat sitten. Toppaliivi on selkeästi sporttihenkinen vaate, mutta ei se yllä voi oikeasti liikkua. Koska hiki. Sen kanssa on kuitenkin käytettävä sporttisia vaatteita, tai muuten näyttää aasilta. Kas tässä mä seison rennosti mun toppaliivissä ja korkokengissä. Ei. Toppaliivi ja hame? Ei. Toppaliivi ja tulitikku? Sounds like a plan.

Topatussa vaatteessa tulee väistämättä hiki. Hihattomassa vaatteessa taas kylmä. Toppaliivi päällä voi todennäköisimmin käydä koirankusetuslenkillä viileänä syysiltana, mutta ei parane lähteä liian kauas tai jäätyy. Eikä parane kävellä liian ripeästi tai hikoaa. Siitä saakelin sekasikiöstä ei edes tajua, onko se sisä- vai ulkovaate. Joissain ultimaagisissa yksilöissä on hämmennyksen multipuloimista varten huppu.

Yhtä looginen vaatekappale kuin toppashortsit. Yhtä hyödyllinen kuin hihaton sadetakki.

Mua ärsyttää vaatteet, joiden funktiota mä en ymmärrä. Kertokaa joku mulle, millaisessa ilmastossa ja millaisissa tilanteissa toppaliiviä käytetään? Mä näin niitä GT:ssä julmetun kasan halvennushinnalla ja kirpparillakin vinon pinon. Heti takaraivossa nitisi joku pieni ääni, että tommosta sulla ei vielä oo, ostaostaosta. Jätin ostamatta, koska en ymmärtänyt. Ymmärtääkö joku muu?

(Pinkin ihanuuden meille tarjoaa Ellos.)

Tykkään
39

Ken söi kesävoin

Pakkaspäivän kunniaksi hieman todistusaineistoa allekirjoittaneen ja lumihangen kohtaamisesta. Olen siis todistettavasti ottanut kontaktia snööhön muutenkin kuin sanan herjaavalla säilällä. Go me.

Ylipolvensaappailla sitä luulisi olevan turvassa sukkiin änkeävältä lumelta. Väärin. Taistossa hanki vastaan Midi kävi huonosti: hanki voitti. Pakkasen raivo on kauhea, pari päivää myöhemmin noista yli polven yltävistä pakkaspäivän pelastajista halkesi korko. Reklamaatio on työn alla, eikä sävy ole muutaman hikisen talvikuukauden käytön jälkeen kovin hilpeä.

Kyllä mää hanki sulle näytän kuka käskee.

Hups, puu kaatuu...

Tos on tunkki, I'll get me coat.

Loppuun maailman helpoin tuunausidea: pipa kuin pipa piristyy pienestä virkatusta kukkasesta. Itse törmäsin tuohon kauan sitten jostain jämälangasta virkattuun kukkaan sattumalta kun kaivelin kutomuskoria. Kukan harmaansävyt natsasivat kivasti pipaan ja hei presto, kukkapipa oli hakaneulan kierrolla valmis.

Tykkään
6