Eilinen vihreä sarja oli osa isompaa kuvasettiä. Voisin kuvitella, että valokuviin – kuten kaikkiin muuhunkin – pätee kohtuus. Itse revin puhkivaalennettuja hamppuhiuksiani joka kerta kun törmään blogipostiin, joka sisältää noin viisikymmentä valokuvaa peräjälkeen. Oli hienoja tai ei, liikaa on liikaa. Määrä syö laatua. Parempi siis pakkosyöttää pienissä erissä ;).
Sama muuten pätee asukuviin. Jos kuva ei anna mitään uutta, se kannattaa jättää julkaisematta ja luottaa niiden muiden kuvien ilmaisuvoimaan. Tai sitten ei. Kaltaiseni visuaalinarkki on vaikea miellytettävä. Joskus kuvissa näkee itse jotain mitä muut eivät välttämättä näe, ja se tekee julkaisemisesta ja karsimisesta vaikeaa.
En btw ole muuttamassa blogia kuvablogiksi ;). Nämä kuvat vain ovat kertyneet kesän aikana koneelle julkaisua odottamaan. Pakko on myös todeta, että pyöristetyt kulmat eivät tulleet jäädäkseen.
















Olen ihan samaa mieltä! En yksinkertaisesti jaksa katsoa miljoonaa kuvaa peräittäin, vaikka ne hienoja olisivatkin. Ja asukuvat, kiva jos niitä on enemmän kuin yksi, mutta kymmenen kuvaa samasta asusta on jo liikaa.
Jep! Mulle kipuraja on noin viitisen kuvaa, ja sitten saakin olla loput tosi hienoja että niitä tarkemmin katselen.
Voi, mää niin tykkään näistä sun kuvista. Ostin itekin justiin uuden kameran, ja sormet syyhyää kuvata kaikkea (tärkeää ja ei niin tärkeää). Että kyllä mää ainakin jaksan katella tällasia reportaaseja. :) Ne seittemäntoista kuvaa samasta asusta ja asennosta ja ilmeestä on sitte toinen juttu.
Voi, kiva kuulla :D. Kameran kanssa häärätessä tulee tosiaan kuvattua _ihan_kaikkea_ ja välillä iskee runsaudenpula kun ei tiedä enää onko joku kuva hyvä vai huono kun sitä aikansa tuijottaa. Onnea uudesta kamerasta :).
Hellyyttävä tuo kissakuva! <3
…mistä tulikin mieleen, et saiskohan sulta tilata joistain kuvista esim. 15x20cm kokoisena? Johonkin sopivaan hintaan, förstås.
Toki saa :D. Kaikista blogin kuvista pitäs olla orkkikset tallella, paitsi tavan asukuvista (mut kuka niitä ny haluis ;D). Pikavilkasulla yhen n. 20×27 kokosen hinnaks tulis noin 10 euroo, riippuen siitä paljonko kuvia on ja jakautuuko postikulut useemman tilaajan kesken. Ittelleni ottaisin jonku kolmisen euroo vaivanpalkkaa per kuva, jos sopii. Se sisältyy tohon kymppiin. Pistä mailia jos kiinnostuit, voin sitte mainostaa muillekin asiaa niin saa postareita (min.3 e) vähän pienemmäksi.
(Ja pitää muuten tsekata vielä et meneekö tois 27 senttiä just maxikirjeen puolelle vai saisko sen vielä kirjeenä.)