Olen viettänyt koko teini-iän ja ison osan aikuisuuttakin vihaten mustia vaatteita. Kyllä, vihaten. Siinä missä muut angstiteinit verhoutuivat mustaan päästä varpaisiin, pukeuduin itse tyylikkäästi beigeen ja vaaleansiniseen. Eli pissisväreihin. Kaapissa on pyörinyt ainoastaan muutama hautajaiskelpoinen paita/hamekombo, mutta siinäpä se. Mustia housuja en ole omistanut koskaan, ellei työhousuja ja leggareita lasketa.
Kuluneen parin vuoden aikana vaatekaappiin on hiipinyt ennätysmäärä mustia rättejä. Suorastaan järkytyin tajutessani, että omistan nykyään useammankin kokomustan topin, yhden kaksi kauluspaitaa (ja mähän siis vihaan kauluspaitoja!), pari mustaa mekkoa ja ainakin yhdet roikkohaarahousut. Ai niin, ja shortsit. Ja pari hametta. Kaaddämit. Niitä muistuu mieleen aina vaan lisää.
Inhoni mustaa väriä kohtaan ei ole millään muotoa oikeutettua tai perusteltua. En ole pitänyt siitä, koska se on tuonut mieleeni liikaa negatiivisia assosiaatioita angstailevista kakaroista, kylddyyritädeistä ja kaikenmaailman spesiaaleista nälkätaiteilijoista. Koulussa opin siihen, että jokainen itseään kunnioittava muotoilija pukeutuu päästä varpaisiin mustaan, leikkaa hiuksensa graafisesti ja hankkii “jännät” silmälasit. Blaah.
Itselleni musta on aina ollut “tunneliväri”, eli eräänlainen henkinen muuri paremman vertauskuvan puutteessa. Pukeuduin nuorempana mustaan ainoastaan silloin, kun tunsin oloni epävarmaksi tai halusin syystä tai toisesta sulautua seinään ja piiloutua. Mennä tunneliin, so to speak. Itselleni mustiin pukeutuminen on edustanut jonkinlaista pelkuruutta, vaikka valtaosa ihmisistä ajatteleekin päinvastoin. Musta on maailman helpoin väri, se käy mihin vain. Mitä rohkeaa siinä on? Lempivärini olikin kauan aikaa kirkkaanpunainen. Nyt olen käyttänyt itseni siitä irti enkä voi sietää koko väriä ainakaan isoina pintoina. Ja tarkemmin ajatellen se onkin värinä aika… hmh, in your face.
Huomaattehan, että puhun menneessä aikamuodossa? Mikäli vaatekaappiani on uskominen, olen kääntänyt takkini ja sekin on btw - musta.
Lisään siis ostoslistalle graafisen pottakampauksen, kirkkaanvihreät kolmion muotoiset kakkulat, paskantärkeän asenteen ja taipumuksen käyttää puheessa sivistyssanoja. Ei mutta hei, noi kaksi viimeistähän mulla on jo. Yritän myös saada itseni psyykattua uskomaan, että mustissa vaatteissa olen mielikuvitukseton pällinaama ja näytän joka kantilta ainakin tsiljoona kiloa hoikemmalta. Angstailu ja yleinen märinä sujunee mustissa ihan yhtä sujuvasti kuin kaikissa muissakin väreissä. Ulkopuolisten silmissä se tosin saattaa näyttää uskottavammalta.
Näiden kuvien idea pyöri päässäni kauan ja sen toteuttaminen vielä kauemmin. No, lopussa kiitos ja muut kohteliaisuusfraasit seisoo. Tiedostan kyllä että topinhuitula ei ole musta, mutta se oikeutti pääsynsä kuviin vitosen hinnallaan ja kerrassaan mahtavalla silkkipuuvillaolemuksellaan. The perfekt hellevaate. Kukikas mesh-juttu on kymmenen vuoden takaa ja yritän epätoivoisesti integroida sitä takaisin lempivaatteisiini. Onko aika ajanut jo napamitasta liian kauas? Ja paljetit, ne nyt on aina ♥.
Synnyinkaupungin pojat sen sanoo parhaiten:
Mustasta tuli mieleen.. olin eilen marketin parkkiksella ja näin kun kaupasta pukkaa ulos “mustanainen”.. pitkät mustat hiukset,mustat vaatteet/kengät kaikki.. aikuis gootti (jos sellaisia on olemassa?)
Pakko oli jäädä seuraamaan minkä väriseen autoon hän oli suuntaamassa..
Rivissä oli jokasortin väristä biiliä, viimeisenä musta!
Nainen oli tullut jo yli puolevälin mutta vielä oli valinnan varaa..mustaa autoa ennen, tokavikana rivissä, oli kirkkaan keltainen auto.. jännitys tiivistyi huippuunsa kun nainen oli ko. keltaisen auton kohdalla.. olin lähes pyörtyä kun hän kääntyi keltaisen auton luo.. mutta huh! nainen avasikin mustan auton hanttarinpuoleisen oven!
Kyllä maailmankuvani pelastui ;)