Monthly Archive for August, 2010

Liikunta-kääk

Published on 08/25/2010 in asian vierestä and pilvilinnat. 9 Comments

Skuiik. Mulla on tasan viikko aikaa itsesuggestioon ja psyykkaukseen. Olen nimittäin tehnyt jotain ennenkuulumatonta.

Joku saattaa ehkä muistaa, että suhteeni liikuntaan on vähintäänkin etäinen. Rehellinen kutsuisi sitä vihasuhteeksi. Minä kutsun sitä ignooraamiseksi. Liikunta does not exist mun universumissani. Toissavuoden lokakuussa (muistaakseni) hankin crosstrainerin, jolla lätkyttelin iloisen säännöllisesti menemään siihen saakka, kunnes raskausolo ja siihen liittyvä karmea väsymys veivät voiton. En sano sitä kuitenkaan liikunnan harrastamiseksi. Se oli vain välttämätön paha. Se oli iPodin kuuntelua hassussa vispilaitteessa. Mä. En. Harrasta. Liikuntaa.

Paitsi että nyt olen ripustanut itseni kaulakiikkuun, jota myös kuntosalijäsenyydeksi kutsutaan. Köyhdyn hävyttömän summan rahaa joka kuukausi täysin riippumatta siitä, käynkö mä siellä vai en. Nyt vielä naurattaa. Sitten kun kaikki kivat kengät jää kauppaan ja perse leviää sohvalla ei enää naurata. Olen yrittänyt keksiä itselleni jonkun sopivan palkinnon jolla voisin palkita itseni siitä, että saan raahattua ärseeni salille vähintään pari kertaa viikossa puolen vuoden ajan. Tähän mennessä en ole vielä keksinyt sellaista.

Voi vain miettiä, miten paljon ihminen voi inhota liikuntaa, jos siihen ei motivoi edes kuukausimaksu ja puolen vuoden päässä odottava palkinto.

Tällä kertaa olen tosin liikkeellä eri mentaliteetilla kuin aiemmin. Vietän nykyään kaikki päivät kotona. Ihan mikä tahansa tekosyy päästä pois täältä kelpaa. Hell, zumbakin käy. Kyllä, olen aika syvällä. Housunvyötärön yli röllähtänyt mahanahka kannustaa osaltaan myös. Ja perse, joka osuu kävellessä kantapäihin. Missä tahansa muussa elämäntilanteessa koko yritys olisi tuhoontuomittu. Nyt on niin kova tahto päällä, että edes se viisi päivää kestävä au-au-kuolen-salikrapula ei niin (kovasti) pelota.

Tai no, pelottaa se vähän. Taidan aloittaa joogalla tai muulla lällyilyllä.

Ps. Kannattaa jättää metrin turvaväli, jos eksyt mun viereen zumbatunnilla. Muuten voi tulla pakarasta otsaan.

P.p.s Jos näet mut väärinpäin kuntosalilaitteessa, olen siinä tarkoituksella niin.

P.p.p.s. Oli pakko laittaa tämä katergoriaan “pilvilinnat”. For obvious reasons.

Tykkään

Mustaa ei ole

Published on 08/22/2010 in smells like sarkasmi and vaatteet. 1 Comment

Olen viettänyt koko teini-iän ja ison osan aikuisuuttakin vihaten mustia vaatteita. Kyllä, vihaten. Siinä missä muut angstiteinit verhoutuivat mustaan päästä varpaisiin, pukeuduin itse tyylikkäästi beigeen ja vaaleansiniseen. Eli pissisväreihin. Kaapissa on pyörinyt ainoastaan muutama hautajaiskelpoinen paita/hamekombo, mutta siinäpä se. Mustia housuja en ole omistanut koskaan, ellei työhousuja ja leggareita lasketa.

Kuluneen parin vuoden aikana vaatekaappiin on hiipinyt ennätysmäärä mustia rättejä. Suorastaan järkytyin tajutessani, että omistan nykyään useammankin kokomustan topin, yhden kaksi kauluspaitaa (ja mähän siis vihaan kauluspaitoja!), pari mustaa mekkoa ja ainakin yhdet roikkohaarahousut. Ai niin, ja shortsit. Ja pari hametta. Kaaddämit. Niitä muistuu mieleen aina vaan lisää.

Inhoni mustaa väriä kohtaan ei ole millään muotoa oikeutettua tai perusteltua. En ole pitänyt siitä, koska se on tuonut mieleeni liikaa negatiivisia assosiaatioita angstailevista kakaroista, kylddyyritädeistä ja kaikenmaailman spesiaaleista nälkätaiteilijoista. Koulussa opin siihen, että jokainen itseään kunnioittava muotoilija pukeutuu päästä varpaisiin mustaan, leikkaa hiuksensa graafisesti ja hankkii “jännät” silmälasit. Blaah.

Itselleni musta on aina ollut “tunneliväri”, eli eräänlainen henkinen muuri paremman vertauskuvan puutteessa. Pukeuduin nuorempana mustaan ainoastaan silloin, kun tunsin oloni epävarmaksi tai halusin syystä tai toisesta sulautua seinään ja piiloutua. Mennä tunneliin, so to speak. Itselleni mustiin pukeutuminen on edustanut jonkinlaista pelkuruutta, vaikka valtaosa ihmisistä ajatteleekin päinvastoin. Musta on maailman helpoin väri, se käy mihin vain. Mitä rohkeaa siinä on? Lempivärini olikin kauan aikaa kirkkaanpunainen. Nyt olen käyttänyt itseni siitä irti enkä voi sietää koko väriä ainakaan isoina pintoina. Ja tarkemmin ajatellen se onkin värinä aika… hmh, in your face.

Huomaattehan, että puhun menneessä aikamuodossa? Mikäli vaatekaappiani on uskominen, olen kääntänyt takkini ja sekin on btw - musta.

Lisään siis ostoslistalle graafisen pottakampauksen, kirkkaanvihreät kolmion muotoiset kakkulat, paskantärkeän asenteen ja taipumuksen käyttää puheessa sivistyssanoja. Ei mutta hei, noi kaksi viimeistähän mulla on jo. Yritän myös saada itseni psyykattua uskomaan, että mustissa vaatteissa olen mielikuvitukseton pällinaama ja näytän joka kantilta ainakin tsiljoona kiloa hoikemmalta. Angstailu ja yleinen märinä sujunee mustissa ihan yhtä sujuvasti kuin kaikissa muissakin väreissä. Ulkopuolisten silmissä se tosin saattaa näyttää uskottavammalta.

Näiden kuvien idea pyöri päässäni kauan ja sen toteuttaminen vielä kauemmin. No, lopussa kiitos ja muut kohteliaisuusfraasit seisoo. Tiedostan kyllä että topinhuitula ei ole musta, mutta se oikeutti pääsynsä kuviin vitosen hinnallaan ja kerrassaan mahtavalla silkkipuuvillaolemuksellaan. The perfekt hellevaate. Kukikas mesh-juttu on kymmenen vuoden takaa ja yritän epätoivoisesti integroida sitä takaisin lempivaatteisiini. Onko aika ajanut jo napamitasta liian kauas? Ja paljetit, ne nyt on aina ♥.

Synnyinkaupungin pojat sen sanoo parhaiten:

Tykkään

Toukkavaihe

Published on 08/16/2010 in blogi. 6 Comments

Tiedoksi lapsellisille ja lapsenmielisille: olen perustanut (ajat sitten) Habitukselle “alablogin”, jossa käsitellään vain ja ainoastaan pikkuvauva-asiaa. Toukkavaihe-blogi sisältää ja tulee sisältämään lapsiaiheista juttua, tyyliä ja yleistä horinaa elämästä pikkunassikan kanssa. Postauksia ei vielä hurjasti ole, mutta eiköhän sinne asiaa kerry ajan mittaan.

Lisään höpinät jossain vaiheessa Blogilistalle siltä varalta, että jotakuta kiinnostaa vauvahöpinät myös suoraan luukkuun kannettuna.

Ja itse lokihan löytyypi täältä, KLIK.

Tykkään

No yritin edes

Published on 08/06/2010 in DIY, kirpputorilta and vaatteet. 2 Comments

Joka vuosi odotan kesää ja sitä, että saan ottaa blogiin ihania kesäisiä asukuvia. Joka vuosi huomaan kesän livahtaneen salavihkaa ohi ja tajuan, että vietin sen pääasiassa samoissa farkkushortseissa ja hihattomassa yläosassa. Mutta hei, tänä vuonna all is not lost, muistin mä ottaa yhden asukuvan. Ja siinä on vaate, jossa on tuunaus. Tuunaus, ihmiset! Todiste siitä, etten olekaan maannut koko kesää aivottomana rannalla/mökillä/vaippavuoren alla, vaan ollut luova. Tai eihän se mitään todista, mutta yritys hyvä.

Tuunaus on monimutkaisuudessaan rakettitieteen luokkaa: otetaan yksi vuosi sitten kirppikseltä ostettu virkattu ysäripitsiliivi ja ommellaan käsin sen etumus umpeen.Tulokseksi saadaan asteen kiinnostavampi pitsimekko, joka muistuttaa etäisesti tätä Topshopin (?) virkkuukolttua. Otetaan sitten harkintaan samanlaisen langan ostaminen ja mahdollinen hihojen ja oheisrimpsukkeiden virkkaaminen.

Note to self: opettele ruuvaamaan tonnikeiju kamera jalustaan niin, ettei koko hökötys niiaa. Tai sitten osta vain uusi jalusta jesseteipillä paikatun jalkapuolen tilalle. Tai jatka samaan malliin kuin aina ennenkin ja nauti siitä, että elämä on vaikeaa ja saat tuntea itsesi spesiaaliksi valittaessasi. Muista, että pari keksittyä allerkiaa (“moon niinku allerkinen hielle”) ja kamala mikreeni (“tuomullejääkaapistakylmäolutmullonKAMALAmikreeni”) nostavat säälipisteitä ja spesiaaliusastetta aina. Niin että tässä ois nyt sitten aivan gamalia kuvia peilin kautta otettuna.

Kun oli kerta ihan hirvee mikreeni ja hikiallerkia eikä jalustakaan toimi.

“Sulle se on rouva hampsteriposki.”

Tuli btw testattua, että systeemi toimii hyvin myös etupuoli taakse käännettynä. Vaikutelma ei ole niin liivimäinen silloin.

Tykkään

T niin kuin tunnelma

Published on 08/04/2010 in camera obscura, kissanpäiviä, lapsi and shoebox. 6 Comments

Eilinen vihreä sarja oli osa isompaa kuvasettiä. Voisin kuvitella, että valokuviin – kuten kaikkiin muuhunkin – pätee kohtuus. Itse revin puhkivaalennettuja hamppuhiuksiani joka kerta kun törmään blogipostiin, joka sisältää noin viisikymmentä valokuvaa peräjälkeen. Oli hienoja tai ei, liikaa on liikaa. Määrä syö laatua. Parempi siis pakkosyöttää pienissä erissä ;).

Sama muuten pätee asukuviin. Jos kuva ei anna mitään uutta, se kannattaa jättää julkaisematta ja luottaa niiden muiden kuvien ilmaisuvoimaan. Tai sitten ei. Kaltaiseni visuaalinarkki on vaikea miellytettävä. Joskus kuvissa näkee itse jotain mitä muut eivät välttämättä näe, ja se tekee julkaisemisesta ja karsimisesta vaikeaa.

En btw ole muuttamassa blogia kuvablogiksi ;). Nämä kuvat vain ovat kertyneet kesän aikana koneelle julkaisua odottamaan. Pakko on myös todeta, että pyöristetyt kulmat eivät tulleet jäädäkseen.