From April 2010

Ottais aivoon, jos omistais sellasen

Just kun pääsin leppostelemasta, niin tuli tämä päivä.

Ennen kello kymmentä olen

– herännyt kiukkuisena hyväntuulisen kakaran jokelteluun kello kuudelta aamulla

-herättänyt samaisen kakaran kahta tuntia myöhemmin ja todennut hyvän tuulen kaikonneen

– kipittänyt hikipäässä niin lujaa kuin kintuista pääsee ja niellyt samalla tonnin tulivuoripölyä ja hiekoitushiekkaa

– saanut melkein astmakohtauksen, vaikkei mulla ole astmaa

– melkein kuollut kipityksen aiheuttamaan kylkipistokseen

– ehtinyt yrpiintyä tuhkapilveen ja sen herättämiin pahanilmanlintuihin ja wanna-be-nostradamus-ennustajiin. Khyyllä, me kaikki kuallaan joskus. Yää.

– katsellut lääkäriä silmäluomiin. Tahtoo sanoa, että tapasin lääkärin, joka ei kertaakaan katsonut mua silmiin. Aina hyvä merkki.

– todennut, että tällä yleiskunnolla saan sydänkohtauksen ennen kuin täytän kaksikymmentä. Eikun kolmekymmentä. Eikun kaksviis.

– juonut liikaa kahvia

– ehtinyt poikkeuksellisesti kirjoittaa blogimerkintää näin pitkälle. Tätä ei voi jatkua kauaa.

– eikä jatkukaan, ääntoistokone alkoi toistaa äätä as we speak.

– tässä listassa ja sen välimerkityksessä ei ole enää mitään järkeä :D:D.

-mutta ei se mitään, koska mä olen aivan totaalisen hyvällä tuulella

– :D!

–> *lopettaa häröilyn ja lähtee kytkemään ääntoistokoneen takaisin maitogeneraattoriin*

Hyvää päivänjatkoa kaikille Habituksen stalkkaajille toivoo Port-a-cat, jokakodin siirrettävä karvanlevityskone. (Toimii verkkovirralla)

(Mä siivoon mun aktin ja vastaan kommentteihin ihan pian. Honestly. *räpyräpyräpy*  Ihana kun jaksatte kommentoida siitä huolimatta ♥)

Tykkään
1

Napit vastakkain

Jaa, oliko mulla blogikin… :D?

Kevät toi muurarin, lauletaan jossain kivikautisessa renkutuksessa. En mene kiistämään toiko vai hä ja mitä muurarille oikeasti tapahtui, mutta voin esittää faktana sen, että kevät vei Midinetin. Yhtäkkinen valon määrä on saanut pään sekaisin ja kaikki muu paitsi koneella istuminen on aivan äärimmäisen mielenkiintoista. Olen jopa kaivanut ompelukoneen esiin. Tällä tahdilla valmista tulee todennäköisesti joskus elokuussa, mutta mitäs pienistä. Festina lente ja muita latteuksia.

Mitäs muuten… päivät täyttyvät pienistä hymyistä, naurunkäkätyksistä ja merkillisen mukavasta elämästä. Haaveilen kesästä, kesämökkeilystä ja venereissuista. Haahuilen kotona tukka sekaisin ja lumppuvaatteissa, ja nautin siitä, miten vähän asia minua häiritsee. Elämä on ollut huoletonta nappien pyörittelyä, kirjaimellisestikin.

Veikkaan, että tietyissä piireissä jo valmiiksi lievästi ekstentrisenä pidetty persoonani on saanut hullun maineen. Olen nimittäin nähnyt suhteettoman paljon vaivaa saadakseni käsiini kasan vanhoja nappeja… heh. Nappien perään on soiteltu, uhkailtu ja maaniteltu. Niitä on lähdetty hakemaan ja ne on unohdettu, minkä jälkeen niitä on jälleen ruinattu ja maaniteltu. Lopulta toisessa päässä loppui joko huumori, ymmärrys tai molemmat, ja kippo matkasi monta sataa kilometriä postissa luokseni. Nyt se on täällä. Myönnän kyllä, että käsitöitä harrastamattoman korvaan ikivanhojen nappien hamstraaminen voi kuulostaa melko köyhältä puuhalta, mutta kun näillä napeilla on nääs tunnearvoa ;D.

Arvoa nappeihin tuo erityisesti tieto siitä, että kippo, jossa niitä on iänkaiken säilytetty, on äitini norjalaisen isoisän kätten töitä. Napit itsessään ovat wanhoja, osa jopa sotien ajoilta. Nostalgikkona arvostan sitä, että äitini muistaa edelleen, mistä vaatteista mitäkin nappeja on talteen poimittu. Tiinusta löytyy kauan sitten kuolleen enoni palttoonnappeja ja edesmenneen mummuni pyhäkoltun nappeja… Hauskinta on kuitenkin se, että kakarana rakastin erilaisten kaulakorujen väkertämistä juuri näistä nimenomaisista napeista.  Leikkien jälkeen korut tietysti purettiin ja napit jemmattiin takaisin tiinuun. Nyt huvitan itseäni ajatuksella, että ehkäpä omakin jälkikasvu keksii vielä omat leikkinsä näiden samojen perintökalleuksien parissa :).

Ei pidä nappien arvoa väheksymän.

Tykkään
0

Yks nasu vaan

Hah. Mighty internet on temppuillut koko päivän ja toimii toki moitteetta juuri nyt, kun ei oikeastaan olisi aikaa istua koneen ääressä. Ja koneella toki pitää istua juuri silloin, kun se ei oikein onnistuisi. Ehdottomasti. Koska elämä olisi muuten ihan liian yksinkertaista. Aamuinen auringonpaiste sai pääni niin totaalisen sekaisin, että kaivoin kaapin syvimmistä uumenista esiin kesävaatteita. Pellavaa, puuvillaa, silittämätöntä pehmeää pintaa. Nam. Huomasin, että valkoisten vaatteiden kerrostaminen on hyvä asia. Hyviä asioita ei ole elämässä koskaan liikaa. Ei myöskään pitsiä.

Pääni sisäinen ääni lienee myös vakuuttunut siitä, että roikkohaarahousujakaan ei voi olla liikaa. Taidan viihtyä vaippahousuissa koko tulevan kesän, sillä kannoin perjantaina taas kotiin yhdet. Nämä tänäiset tosin ovat jo viime kesältä.

Lupasin btw itselleni olla nitisemättä epätarkoista kuvista, mutta resistence is futile. Tätä kakkaa ei pelasta edes kiillotus. Saappaat saivat yliterävöityksestä hienon sädekehän ympärilleen. Eivät ne nyt niin hienot ole. Ja mikä kohina? Kuvittelette vaan.

Puin ylleni kivaa ja kesäistä, mutta totesin kuvat nähtyäni, ettei vaikutelma ollutkaan ihan niin kesäinen kuin miltä peilin kautta vaikutti. Mikä siinäkin on. Ehkä nuo miljoonan denierin mustat möhkelöneulossaappaat ei olleetkaan se kenkäkaapin kevyin vaihtoehto? Ne vain vaikuttivat niin asenteellisilta haaremibyysien kanssa, että olin varma tehneeni nappivalinnan. Vaihdetaan kenkien väri helmenharmaaseen, niin ollaan villakoiran ytimessä.

Haaveilen tosin jo ajoista, jolloin varpaita peittää vain muutama nahkaremmi, rusketus ja beige kynsilakka. Onkin jo aika se kaivaa naftaliinista.

Olen ehkä kuluttanut “paras biisi ikinä” -sanonnan puhki, mutKU. Tämäkin on.

Tykkään
0