Monthly Archive for April, 2010

Ottais aivoon, jos omistais sellasen

Just kun pääsin leppostelemasta, niin tuli tämä päivä.

Ennen kello kymmentä olen

- herännyt kiukkuisena hyväntuulisen kakaran jokelteluun kello kuudelta aamulla

-herättänyt samaisen kakaran kahta tuntia myöhemmin ja todennut hyvän tuulen kaikonneen

- kipittänyt hikipäässä niin lujaa kuin kintuista pääsee ja niellyt samalla tonnin tulivuoripölyä ja hiekoitushiekkaa

- saanut melkein astmakohtauksen, vaikkei mulla ole astmaa

- melkein kuollut kipityksen aiheuttamaan kylkipistokseen

- ehtinyt yrpiintyä tuhkapilveen ja sen herättämiin pahanilmanlintuihin ja wanna-be-nostradamus-ennustajiin. Khyyllä, me kaikki kuallaan joskus. Yää.

- katsellut lääkäriä silmäluomiin. Tahtoo sanoa, että tapasin lääkärin, joka ei kertaakaan katsonut mua silmiin. Aina hyvä merkki.

- todennut, että tällä yleiskunnolla saan sydänkohtauksen ennen kuin täytän kaksikymmentä. Eikun kolmekymmentä. Eikun kaksviis.

- juonut liikaa kahvia

- ehtinyt poikkeuksellisesti kirjoittaa blogimerkintää näin pitkälle. Tätä ei voi jatkua kauaa.

- eikä jatkukaan, ääntoistokone alkoi toistaa äätä as we speak.

- tässä listassa ja sen välimerkityksessä ei ole enää mitään järkeä :D:D.

-mutta ei se mitään, koska mä olen aivan totaalisen hyvällä tuulella

- :D!

–> *lopettaa häröilyn ja lähtee kytkemään ääntoistokoneen takaisin maitogeneraattoriin*

Hyvää päivänjatkoa kaikille Habituksen stalkkaajille toivoo Port-a-cat, jokakodin siirrettävä karvanlevityskone. (Toimii verkkovirralla)

(Mä siivoon mun aktin ja vastaan kommentteihin ihan pian. Honestly. *räpyräpyräpy*  Ihana kun jaksatte kommentoida siitä huolimatta ♥)

Tykkään
1

Napit vastakkain

Jaa, oliko mulla blogikin… :D?

Kevät toi muurarin, lauletaan jossain kivikautisessa renkutuksessa. En mene kiistämään toiko vai hä ja mitä muurarille oikeasti tapahtui, mutta voin esittää faktana sen, että kevät vei Midinetin. Yhtäkkinen valon määrä on saanut pään sekaisin ja kaikki muu paitsi koneella istuminen on aivan äärimmäisen mielenkiintoista. Olen jopa kaivanut ompelukoneen esiin. Tällä tahdilla valmista tulee todennäköisesti joskus elokuussa, mutta mitäs pienistä. Festina lente ja muita latteuksia.

Mitäs muuten… päivät täyttyvät pienistä hymyistä, naurunkäkätyksistä ja merkillisen mukavasta elämästä. Haaveilen kesästä, kesämökkeilystä ja venereissuista. Haahuilen kotona tukka sekaisin ja lumppuvaatteissa, ja nautin siitä, miten vähän asia minua häiritsee. Elämä on ollut huoletonta nappien pyörittelyä, kirjaimellisestikin.

Veikkaan, että tietyissä piireissä jo valmiiksi lievästi ekstentrisenä pidetty persoonani on saanut hullun maineen. Olen nimittäin nähnyt suhteettoman paljon vaivaa saadakseni käsiini kasan vanhoja nappeja… heh. Nappien perään on soiteltu, uhkailtu ja maaniteltu. Niitä on lähdetty hakemaan ja ne on unohdettu, minkä jälkeen niitä on jälleen ruinattu ja maaniteltu. Lopulta toisessa päässä loppui joko huumori, ymmärrys tai molemmat, ja kippo matkasi monta sataa kilometriä postissa luokseni. Nyt se on täällä. Myönnän kyllä, että käsitöitä harrastamattoman korvaan ikivanhojen nappien hamstraaminen voi kuulostaa melko köyhältä puuhalta, mutta kun näillä napeilla on nääs tunnearvoa ;D.

Arvoa nappeihin tuo erityisesti tieto siitä, että kippo, jossa niitä on iänkaiken säilytetty, on äitini norjalaisen isoisän kätten töitä. Napit itsessään ovat wanhoja, osa jopa sotien ajoilta. Nostalgikkona arvostan sitä, että äitini muistaa edelleen, mistä vaatteista mitäkin nappeja on talteen poimittu. Tiinusta löytyy kauan sitten kuolleen enoni palttoonnappeja ja edesmenneen mummuni pyhäkoltun nappeja… Hauskinta on kuitenkin se, että kakarana rakastin erilaisten kaulakorujen väkertämistä juuri näistä nimenomaisista napeista.  Leikkien jälkeen korut tietysti purettiin ja napit jemmattiin takaisin tiinuun. Nyt huvitan itseäni ajatuksella, että ehkäpä omakin jälkikasvu keksii vielä omat leikkinsä näiden samojen perintökalleuksien parissa :).

Ei pidä nappien arvoa väheksymän.

Tykkään
0

Yks nasu vaan

Hah. Mighty internet on temppuillut koko päivän ja toimii toki moitteetta juuri nyt, kun ei oikeastaan olisi aikaa istua koneen ääressä. Ja koneella toki pitää istua juuri silloin, kun se ei oikein onnistuisi. Ehdottomasti. Koska elämä olisi muuten ihan liian yksinkertaista. Aamuinen auringonpaiste sai pääni niin totaalisen sekaisin, että kaivoin kaapin syvimmistä uumenista esiin kesävaatteita. Pellavaa, puuvillaa, silittämätöntä pehmeää pintaa. Nam. Huomasin, että valkoisten vaatteiden kerrostaminen on hyvä asia. Hyviä asioita ei ole elämässä koskaan liikaa. Ei myöskään pitsiä.

Pääni sisäinen ääni lienee myös vakuuttunut siitä, että roikkohaarahousujakaan ei voi olla liikaa. Taidan viihtyä vaippahousuissa koko tulevan kesän, sillä kannoin perjantaina taas kotiin yhdet. Nämä tänäiset tosin ovat jo viime kesältä.

Lupasin btw itselleni olla nitisemättä epätarkoista kuvista, mutta resistence is futile. Tätä kakkaa ei pelasta edes kiillotus. Saappaat saivat yliterävöityksestä hienon sädekehän ympärilleen. Eivät ne nyt niin hienot ole. Ja mikä kohina? Kuvittelette vaan.

Puin ylleni kivaa ja kesäistä, mutta totesin kuvat nähtyäni, ettei vaikutelma ollutkaan ihan niin kesäinen kuin miltä peilin kautta vaikutti. Mikä siinäkin on. Ehkä nuo miljoonan denierin mustat möhkelöneulossaappaat ei olleetkaan se kenkäkaapin kevyin vaihtoehto? Ne vain vaikuttivat niin asenteellisilta haaremibyysien kanssa, että olin varma tehneeni nappivalinnan. Vaihdetaan kenkien väri helmenharmaaseen, niin ollaan villakoiran ytimessä.

Haaveilen tosin jo ajoista, jolloin varpaita peittää vain muutama nahkaremmi, rusketus ja beige kynsilakka. Onkin jo aika se kaivaa naftaliinista.

Olen ehkä kuluttanut “paras biisi ikinä” -sanonnan puhki, mutKU. Tämäkin on.

Tykkään
0

Muffinsseja, nomnom

Sataa. Sataa ja tympii. Jostain kivenkolosta esiin kaivautunut väsymys on piinannut jo useamman päivän, enkä millään keksi mistä moinen voisi johtua. Tälläkin hetkellä pää kopsuu näppikseen ja silmät lurpattavat puolitangossa. Normaalisti käyttäisin tällaisen tympiöpäivän leipomiseen, mutta sekin kiintiö tuli hetki sitten täyteen. Niin väsynyt en kuitenkaan ole, ettenkö jaksaisi raahautua iltapäivällä hamstraamaan Kapp Ahlin vintagemallistosta muutamaa mini-ihmisen kolttua kaappiin… hulluilla on halvat huvit, terveillä ilmaiset.

Odotellessa laitan jakoon kivan “terveellisten” muffinssien reseptin, joka on päässyt testaukseen jo useampaan kertaan. Ohje löytyi Risetti-siemenpussin kyljestä.

Muffinssit:

2 dl leseitä (tai mysliä tai vaikka molempia)
0,5 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua voita (tai öljyä)
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl siirappia
1,5 dl maitoa
1 muna

Sekoita märät ja kuivat aineet erikseen ja yhdistä lopuksi. Älä vaivaa. Täytä muffinssivuoat ja paista uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia. Koristele kuorituilla auringonkukansiemenillä. Olen itse ripotellut siemenet muffinssien pinnalle jo ennen uuniin laittamista, näin niihin saa kivan paahtuneen aromin. (Ellei sitten käy köpösti ja polta niitä ;D)

Itse olen tehnyt noita vaihdellen aineosia fiiliksen mukaan. Välillä korvaan voin oliiviöljyllä, joka maistuu kyllä leivonnaisesta läpi, mutta ei haittaa meikäläistä. Välillä hömpsäytän sokeria puoli desiä enemmän, välillä laitan enemmän siemeniä ja vähemmän leseitä. Viimeksi terästin muhvareita tujauksella inkivääriä ja muskottipähkinää. Seuraavaksi ajattelin maustaa taikinan kanelilla ja vaniljalla. Tykkään näistä, koska ne ovat ruokaisia eivätkä niin makeita kuin perus vuokaleivokset.

Muffinssit maistuvat parhaimmilta auringonpaisteisella parvekkeella teen kanssa nautittuna. Enää tarvitaan vain aurinko. Vinkvink, sääjumalat.

Kisujakin kiinnostaa.

Tykkään
1

Yksi kissa ja kasa mustaa pitsiä

Hölmömpi voisi luulla, että valitsen hyvinkin tarkkaan blogissa julkaistavat kuvat. Pyh ;D. Tällä kertaa eetteriin pääsivät ne, jotka olivat edes jollain tavalla tarkkoja. Muinaisia Suosikin kirjeenvaihtoilmoituksia lainatakseni foto ois kiva ylläri, mutta uusi kamera vielä kivempi. Kaivoin aamulla kaapista edelliseltä kirppisreissulta mukaan tarttuneen röyhelöhameen ja hyräilin tipi-tiitä, kuvitelkaa. Aamulla olo oli nimittäin vielä kovin keväinen. Aurinko-mokoma ei sitten suvainnutkaan näyttäytyä ja keväisyys katosi varsin nopeasti kuin räntähiutale lätäkköön. Joku saattaa bongata kuvasta hameen lisäksi pistävästi töllöttävän mörrimöykyn ja sen astetta vaaleamman tupeen.

Mä tiedän, mä olen niiin kuvauksellinen. Olette vain kateellisia.

Kissamau on vanha Onlyn teeppari.

Kengät Bronx.

Taidekuva.

Palatakseni tuohon ensimmäiseen lauseeseen, mulla ON kyllä kriteerejä kuvien julkaisemisen suhteen. Jonkinasteisen tarkkuuden lisäksi mä vaadin kuvilta – tai oikeammin itseltäni – neutraaliutta. En luonnollisestikaan halua tuoda esiin negatiivisia asioita itsestäni, mutten tahdo olla luonnottoman hajutonkaan. Itseään on todella vaikea kuvata objektiivisesti, ja aina välillä huomaan jättäneeni julkaisematta juuri ne inhimillisimmät ja normaaleimmat kuvat (joskus olosuhteiden pakosta, kuten tänään). Eniten mua kuitenkin hidastaa ihmisten yleinen taipumus tehdä analyysejä bloggaajan painosta tai kropasta. Mua itseäni se ei haittaa koska pidän itsestäni (kuinkas muutenkaan ;D), mutta mä en halua olla mallina kenellekään sen kummemmin hyvässä kuin pahassakaan. Kumpikin ahdistaa.

Olen monesti myös miettinyt, miten kummallista omien kuvien postaaminen nettiin loppujen lopuksi on. Valtaosa ihmisistä assosioi tämän puhtaaksi narsismiksi, mitä se omasta mielestäni ei ole. Itsekeskeisyyttä toki jossain määrin. Oletanhan mä, että edes jotakuta kiinnostaa nämä jutut ;). Mutta väitän, että valtaosa bloggaajista ei laita itsestään omakuvia nettiin siksi, koska ovat mielestään tappavan kauniita (muutamaa iiviliä poikkeusta lukuunottamatta ;D), vaan siksi, koska ovat sinuja itsensä kanssa.

Tänään on hyvä päivä olla sitä. Olkaa tekin.

Ps. Ulkoasu tulee vaihtumaan lähiaikoina lopulliseen muotoonsa. Täällä on ilmassa pientä karhuveljeni koodaa -fiilistä.

Tykkään
0

Siis mikä groupie…

… mä oon bändäri. Tai kelvollisen suomennoksen puutteessa vaikka yhtyri.

Tai jtn.

Posti toi pari päivää sitten laatikkoon Feeluniquesta tilatut Tigit. Tilasin Self Absorbed -shampoon ja hoitoaineen lisäksi myös yhden “pakollisen” kun-oli-niiiiin-halpaa -kuriositeetin, joka tässä tapauksessa kantaa nimihirviötä Tigi Rockaholic Groupie Texturising Spray Pomade. Testailin pomadahässäkkää samantien ja fiilikset olivat… hmh, ristiriitaiset. Mulla ei totuuden nimessä ole haisuakaan siitä, mitä pomada on, mutta nyt mulla on sitä. Pullollinen. Ruiskutettavassa muodossa. Oujee.

Purnun kyljessä horistaan jotain tekstuurista ja grunge-tukasta, mutta pikaisen testailun jälkeen totesin etten näe kuontalossani sen enempää tekstuuria kuin grungeakaan. Paitsi se tuli kyllä huomattua, että jos ainetta lähmii päähänsä ns. kaksin käsin saa fledan, joka näyttää erehdyttävästi siltä kuin sitä ei olisi pesty viikkoon :D. Ehkäpä se on sitä grungea sitten? On kyllä todettava, ettei aivan ensikokemalta tulisi mieleen yhdistää kodittoman miehen villatakkiin tahmakarkkipurkalta haisevaa “tekolikaa”, mutta that’s just me. Odotin aineen olevan enemmänkin jotain suolasuihkeen tapaista instant-surffitukka -kamaa, mutta se muistuttaa kuitenkin enemmän jonkinlaista kiiltosuihkeen ja hiusvahan välimuotoa. Kiiltosuihkeissa on se ikävä puoli, että kiiltävyyden lisäksi ne saavat kutrini näyttämään kovin helposti myös rasvaisilta, varsinkin jos erehdyn koskemaan niihin harjalla aineen levittämisen jälkeen… ei välttämättä kovin imartelevaa.

Ei pidä luulla, että mulla olisi ollut tökötin suhteen mitään suuria odotuksia. Mä olen kaiken hiuskosmetiikan suhteen aivan järkyttävä skeptikko, ja olen ihan vakuuttunut siitä, että lukuisiin eri käyttötarkoituksiin valmistetut pomadat ja muut litkuvatkulit ovat oikeasti ihan samaa shittiä keskenään. Tähän tököttiin kun lyö päälle jonkun muotoiluneste-etiketin tjsp, niin menee tyhmempään aivan täydestä. However – mä tunnustan olevani ns. ihan käsi hiusten laittamisen suhteen, ja saattaa olla sellainenkin häviävän pieni mahdollisuus, etten kaikessa erinomaisuudessani vain osannut käyttä tököttiä oikein… mitä en luonnollisestikaan tunnusta.

Olen kuitenkin valmis antamaan töhnälle vielä mahdollisuuden. InTTernetin ihmemaa nimittäin valaisi googlettajaa, että aine on parhaiten eduksi silloin, kun sitä levittää hiuksiin käsien kautta, ja mielellään useamman kerroksen. Ryhdyn moiseen raskaan sarjan testailuun kuitenkin vasta sitten, kun tiedän, etten joudu viihdyttämään vieraita samana päivänä tai liikkumaan muutenkaan ihmisten ilmoilla ;D.

Feeluniqueta taas en voi kuin suositella ostospaikkana. Halpaa, nopeaa, toimivaa palvelua ilman postikuluja. Isot peukut Midinetiltä. Shampootestailuihin palaan tuonnempana, toivottavasti paremmin tuloksin.

Tykkään
0

Minä en koskaan milloinkaan

Särkylääkettä, kuumageeliä, kahvia, spotifyta. Eli huomenta meikäläisittäin.

Tänään on ollut kaikin puolin ryytynyt ja muhjuinen olo. Joku lentsuntapainen tekee ilmeisesti tuloaan ja ehdin aamulla jo epäillä saaneeni viimein sen joka puolella ihmisiä petiin ja pöntön päälle kaatavan noroviruksenkin, kun aamiainen maistui lievästi sanoen peeltä (mutta karkit ei, eli valikoivan sorttinen noro lienee tämä). Ei kivaa, mutta onneksi edes särki lähti päästä kunnon tropeilla.

Tänään on päivä, jolloin tulisi olla kollektiivisen hassunhauska ja ryystää kuravettä, mutta nyt ei huvita. Kuravettä on nimittäin piha (ja kengät) täynnään, enkä keksi aiheesta mitään hauskaa sanottavaa. Ei huvita edes suklaamunat, koska niitä ole. Ei yhden ainutta. Julistan täten aprillipäivän kansainväliseksi ei huvita, nii- ja pitäkää munanne prkl -päiväksi.

Sovitaan, että tänään on myös yleinen lolcats- ja hölistään turhanpäiväistä beeässää netissä -päivä. (Vaikka jälkimmäistä mä vietän kyllä häpeämättä lähes päivittäin…)

Oikeasti halusin postata tänään vain siksi, että sain tekosyyn julkaista tuon ylläolevan kissakuvan, jota olen naureskellut koko päivän. Jouduin nimittäin viime yönä könyämään särkipäisenä sängystä kolme kertaa, ja viimeisellä yrittämällä ulkomuoto näytti peilin kautta vilkaistuna erehdyttävästi joltain, mikä voisi seurata Belsebuubin ja vessaharjan yhteisestä lemmenyöstä.

Ja biisinkin valkkasin ihan vain sillä perusteella, että siitä sai napattua sopivan vastahankaisen otsikon. Harvoin on torstai tuntunut näin maanantaille.

Tykkään
0