Monthly Archive for April, 2010

Jaa, oliko mulla blogikin… :D?

Kevät toi muurarin, lauletaan jossain kivikautisessa renkutuksessa. En mene kiistämään toiko vai hä ja mitä muurarille oikeasti tapahtui, mutta voin esittää faktana sen, että kevät vei Midinetin. Yhtäkkinen valon määrä on saanut pään sekaisin ja kaikki muu paitsi koneella istuminen on aivan äärimmäisen mielenkiintoista. Olen jopa kaivanut ompelukoneen esiin. Tällä tahdilla valmista tulee todennäköisesti joskus elokuussa, mutta mitäs pienistä. Festina lente ja muita latteuksia.

Mitäs muuten… päivät täyttyvät pienistä hymyistä, naurunkäkätyksistä ja merkillisen mukavasta elämästä. Haaveilen kesästä, kesämökkeilystä ja venereissuista. Haahuilen kotona tukka sekaisin ja lumppuvaatteissa, ja nautin siitä, miten vähän asia minua häiritsee. Elämä on ollut huoletonta nappien pyörittelyä, kirjaimellisestikin.

Veikkaan, että tietyissä piireissä jo valmiiksi lievästi ekstentrisenä pidetty persoonani on saanut hullun maineen. Olen nimittäin nähnyt suhteettoman paljon vaivaa saadakseni käsiini kasan vanhoja nappeja… heh. Nappien perään on soiteltu, uhkailtu ja maaniteltu. Niitä on lähdetty hakemaan ja ne on unohdettu, minkä jälkeen niitä on jälleen ruinattu ja maaniteltu. Lopulta toisessa päässä loppui joko huumori, ymmärrys tai molemmat, ja kippo matkasi monta sataa kilometriä postissa luokseni. Nyt se on täällä. Myönnän kyllä, että käsitöitä harrastamattoman korvaan ikivanhojen nappien hamstraaminen voi kuulostaa melko köyhältä puuhalta, mutta kun näillä napeilla on nääs tunnearvoa ;D.

Arvoa nappeihin tuo erityisesti tieto siitä, että kippo, jossa niitä on iänkaiken säilytetty, on äitini norjalaisen isoisän kätten töitä. Napit itsessään ovat wanhoja, osa jopa sotien ajoilta. Nostalgikkona arvostan sitä, että äitini muistaa edelleen, mistä vaatteista mitäkin nappeja on talteen poimittu. Tiinusta löytyy kauan sitten kuolleen enoni palttoonnappeja ja edesmenneen mummuni pyhäkoltun nappeja… Hauskinta on kuitenkin se, että kakarana rakastin erilaisten kaulakorujen väkertämistä juuri näistä nimenomaisista napeista.  Leikkien jälkeen korut tietysti purettiin ja napit jemmattiin takaisin tiinuun. Nyt huvitan itseäni ajatuksella, että ehkäpä omakin jälkikasvu keksii vielä omat leikkinsä näiden samojen perintökalleuksien parissa :).

Ei pidä nappien arvoa väheksymän.