Testailen toimivampaa pohjateemaa. Miltä näyttää?
Päivän “virallinen” postaus alempana.
Monthly Archive for March, 2010
Kuvat: Topshop
Taitaa olla ensimmäinen kevät pitkiin aikoihin, kun olen oikeasti jaksanut innostua kauppojen vaatevalikoimista edes jossain määrin. Viimevuotinen ihkuihku sorbettivärikakofonia sai allekirjoittaneen suorastaan oksentamaan riemusta ja juoksemaan takinhelma pään päällä takaisin turvalliseen pimeään kotiluolaan. Olen antanut itseni ymmärtää, että tuo pöydälläni lojuva Elloksen katalogi pitää sisällään samaa shittiä. (Mikä ikävä kyllä tarkoittaa sitä, että niitä vauvanperseenvärisiä pillifarkkuja oikeasti ostaakin joku.) Pitänee pyytää Miestä selaamaan siitä kenkäsivut esiin ;D. Taktisista syistä olen myös vältellyt H&M:n ja GT:n nettisivuja… ja välttely todennäköisesti jatkuu vielä hyvän aikaa.
Topshopista on kuitenkin salavihkaa kuoriutunut yksi lempinettikaupoistani. Taidokkaasti runwaylta ripatut cheap-ass-high-street-äleksänder-vängmäiset college/mesh -rytkyt iskevät tajuntaani juuri kuten sopivan keskihintaisten ja keskiluokkaisten pukimien kuuluukin. Eli kovaa. Miksi suotta ihkuttaa alkuperäisiä, kun ei niihin olisi varaa kuitenkaan. Ne, joilla ei ole varaa kaviaariin ja shamppanjaan, tyytyköön mätitahnaan ja pulloon Törleytä. Vappusima ja hikeentyneet nakitkin käy paremman puutteessa.
Mä olen joka tapauksessa päättänyt raahata kaupasta kotiin muutaman metrin harmaameleerattua kolitsirikoota ja taiteilla siitä vängmäisen paitani kaveriksi jotain vielä vähän vängempää. Truu fäshöndiggari luonnollisesti yhdistäisi vängmäiseen paitaan vängmäiset nahkashortsit, mutta mä vedän moiset epelit jalkaani vasta tasan siinä vaiheessa, kun muutan Tiroliin. (Never say never…)
En BTW kuollaksenikaan sisäistä tuota Topshopin body armour/vartalohaarniska -luokittelua. Mistä lähtien rikoo ja haarniska ovat olleet edes etäisesti vertailukelpoisia? Vai siinäkö se juju piileekin?
Hyvää aamunjatkoa, lutumussut. Tää menis ny aamupalalle. (Älkää vaan käykö täällä. Siellä on ihan liikaa kivuuksia.)
Muistin tämän Christinan postauksen nähtyäni, että kissatavarakokoelmani tuorein täydennysosa ei ole päässyt eetteriin vielä ollenkaan. En ole posliinitavaroiden ylin ystävä, mutta tämä Englannista tuotu teekannu saa paljon anteeksi hassulla olemuksellaan. Päämuodoltaan kannu muistuttaa vanhaa radiota, mutta kun tarkemmin katsoo, huomaa kanavapaikkojen paikalla lukevankin eri teelajikkeiden nimiä ja teen eri vahvuusasteita :D. Koko komeuden korkkina köllöttelee mairea mustavalkoinen mirri, jolla on toinen silmä kiinni.
Kannu on periaatteessa täysin käyttökelpoinen, mutta epäilen syvästi, etten koskaan raaski ottaa sitä käyttöön. Omistan toisen, yksinkertaisemman teekannun arkikäyttöä varten. Yritin metsästää viime kesän saarivaltakuntaseikkailulta oikein vanhanaikaista, ruusukuvioista, pulleaa ja överikoristeltua teekannua arkikäyttöön, mutta kaikki vastaan tulleet yksilöt olivat makuuni aivan liian tavallisia. Luulisi, että teenjuonnin luvatusta maasta olisi yhden Hyacinth Bucket-pannun löytänyt, mutta ei… Nyt on tyytyminen Indiskan “ihan kivaan” korvikkeeseen.
Talouden elävät epäteekannukissat ovat raivostuttavan kevätpörräilyn ja -sinkoilun lomassa alkaneet selkeästi opetella hypnoosin alkeita. Kun tarpeeksi tuijottaa pistävillä suurilla silmillä, hyppii ohikulkevan palvelijan kinttuihin ja seuraa stalkkerimaisesti paikasta toiseen, saa palkinnoksi kuivatun kalan jos toisenkin. Se on palvelijalle pieni hinta siitä, että pääsee edes vessaan yksin.
Kala. Anna kala. Annnnnna.
Tai olis lähteny, mutta päätti sitten kumminkin jäädä kotiin ja blogata uusista roikkohaarahousuistaan.
Byysat lepuuttelivat Kapp Ahlin (tai Lindexin, eivoimuistaa) alerekissä leppoisaan vitosen hintaan. Talouden Mies-henkilö totesi hinnan olevan edelleen yläkantissa, mutta onneksi omistan henkiset korvatulpat moisia latteuksia varten. Jokanaisen vaatekaappi tarvitsee aivan ehottomasti porkkanamallin coolit överivalkaistut mattinykäset, sehän nyt on aivan selvää.
Aivan selvää ei näköjään liene se, että jokanaisen tulisi hankkia itselleen myös navan peittävä musta paita. Khm. Mainiot Topshopin kiilakkeet vienevät huomion kuitenkin toivottavasti sinne, minne vatsanahka ei yletä. Kaikenvoittavasta mainioudestaan huolimatta kiilakoroilla on huonokin puolensa. Siinä, missä normaalit poposet sujahtavat jalkaan kuin ämpärit, on näissä kengissä työstämistä.
Mies: Mä oon valmis, joko mennään?
Midi: Joo, mä vedän vaan kengät jalkaan.
*näpelnäpelnäpelkiliviuhnipsnapskilikiliähpuhnäpelnäpelkiristviuhkiristviuhkiristkiristräpelnäpelhuh*
Mies: Tuunnyjjo.
Midi: Joo, toinen vielä.
*näpelnäpelnäpelkilikilikiliviuhjne…*
Vapise sohjohanki, mä tulen – joillain toisilla kengillä. Kunhan tuo keskimääräistä muhkeampi kilimanjaro pihalta sulaa, ei ulos ole menemistä edes kanootissa. Ei se mitään, sitten ollaan sisällä ja kuunnellaan Tsydeemiä. Mä alan pikkuhiljaa uskoa, että ehkä tämä ikitalvi sittenkin loppuu joskus. Sääjumalille tiedoksi, että luvassa on sitten parasta olla vähän helvetin kuuma kesä, tai tyhjään kostoksi kaikki lähisiwan aerosolit suoraan ötsöönireikään.
Että ketäs sitten naurattaa hä.
(Tulipa muuten testattua, että nämä kuvat eivät näy IE:llä niin kuin pitäisi… ääh.)
Kummalla ei ole kaikki ismot ihan kasinolla asti?
a) Äidillä, joka ripusti lapsensa lelut kaulakiikkuun
vai
b) Lapsella, jonka mielestä jojossa killuvat lelut ovat parasta viihdettä ikinä?
